Olemme tavallaan käyneet helatorstaisin kiipeilyreissulla Lofooteilla. Tämä Petrin Rovaniemeltä mukaansa saama perinne on tarttunut Emen jälkeen minuun ja sitten suureen osaan Kajaanin pienestä kiipeilyseurasta. Tänä vuonna perinteeseen tuli pari muutosta, toinen helatorstain liian aikaisen ajankohdan tähden ja toinen uusien kallioiden houkuttelemana. Niinpä matkan ajankohta muuttui kesäkuun ensimmäiselle viikolle ja kohde noin puolikkaan Norjan verran etelämmäs Trondheimin seuduille.

Edeltävinä kuukausina osallistujalista sekä retken ajankohta elivät viikoittain, kuten tavallista. Viikko ennen lähtöä, kun ryhmän kooksi oli hiljalleen vakiintunut seitsemän, päätti toiseksi ainoa autovaihtoehto hajota. Niinpä matkalle lähtijät karsiutuivat lopulta kolmeen.

Menneinä vuosina ajopelien koko on hiljalleen kasvanut tavallisesta henkilöautosta pakettiautoon. Pakettiautosta seuraava luonnollinen vaihe olisi ollut isompi pakettiauto, mutta Emen vanhempien ostettua matkailuauton hyppäsimme pari vaihetta yli suoraan isompaan ja hitaampaan. Lähtöä edeltänyt viikko sisälsi paljon sähköongelmien ihmettelyä ja yleistä korjailua sekä huoltamokäynnin ja katsastuksen. Polkupyörätelineen asennuksen jälkeen alkoi auto vaikuttamaan valmiilta, mutta vielä lähtösunnuntaina löytyi läpimärkä lattia apukuskin alta sekä toimimaton vesipumppu.

Vesikanisterien täyttämisen jälkeen lähdimme kuitenkin matkaan puolituntia ennen puoltayötä, kohteena Oulu ja uusi uppopumppu Motonetistä. Yöpaikaksi löytyi P-paikan vanha laajennos joka vei suoraan Oulujoen rantaan pois valtatien melusta.

Yöpuulle asettuminen oli vähemmän varovaista kuin pakettiauton kanssa. Mikään ei ollut vaarassa tippua ulos, eivätkä kyynärpäät olleet lähellekkään niin lähellä päitä. Minulle varattu sohvapöytäsänky taisi olla lapsille mitoitettu, sillä jalat eivät mahtuneet suoraksi vaikka nukkui sekä yli että poikittain. Yön aluksi vielä asentelimme nestekaasuhälyttimen siinä aamukahdelta.

Nopean aamupalan jälkeen jatkoimme kohti Oulua ja Motonettiä vesipumpun perässä. Itse kauppareissulta tarttui mukaan pumpun lisäksi myös sulakkeita sekä halvin puutarhaletku ja tratti. Moottorin tuuletin tarvitsi ohjekirjan mukaan kaksi 25A sulaketta, mutta niiden paikalta löytyi kaksi palanutta 8A:ta. Vesipumpun asennus onnistui ongelmitta kaupan pihalla. Toimintaa yritettiin testata, mutta säiliössä ei ollut tarpeeksi vettä. Ääntä se kyllä piti, toisin kuin edeltäjänsä.

Kotipizzan jälkeen kului ainakin puolituntia löytää vesipiste TB:n toiselta puolelta. Ehdittiin kiertää rekkatankkia ja katsoa lasinpesupistettä pitkään, ennenkuin vaivauduttiin tarpeeksi pitkälle talon ympäri. Tankin täyttymisen jälkeen vesipumppu toimi mainiosti ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Ruotsia, kahdelta iltapäivällä.

Torniossa pysähdyttiin Prismalle tankkaamaan ja huomattiin samalla että vesisäiliö on vuotanut melkein tyhjäksi pohjan tyhjennysreikänsä kautta. Käytiin ostamassa jäätelöt ja putkimiehenteippiä että saatiin tiivistettyä tappi kunnolla ennen kuin täytettiin vesisäiliö tratin ja puutarhaletkun avulla lasinpesupisteen hanasta. Myöhään menneen yön kunniaksi nukuttiin lyhyet päiväunet. Ennen lähtöä käytiin vielä ostamassa hampurilaistarvikkeet illaksi ja tarkistettiin, että säiliö ei ollut vuotanut.

Ruotsin läpiajoteiksi valittiin ensin E10 Luulajaan, sieltä Älvsbyn kautta 94:ää pitkin Arvidsjauriin ja E45:ttä pitkin Sorselen kautta kohti Östersundia.

Illalla pysähdyttiin kymmenen aikoihin bussipysäkin kokoiselle P-paikalle tekemään ruokaa. Ohiajavat rekat heiluttivat autoa siihen malliin että yöpaikkaa pitäisi vielä etsiä edestäpäin. Auton vessassa käsienpesun yritys johti jälleen yhden vesiongelman löytämiseen, auto alkoi laskemaan alleen ja vauhdilla. Syyksi paljastui meille uusi ominaisuus, boilerin tyhjennysventtiili, joka oli jätetty auki edellisen käytön jälkeen ja aloitti pääastian tyhjennyksen lapolla. Ilmeisesti tätä kautta astia tyhjensi itsensä aiemminkin päivällä. Muiden ongelmien selvittelyn yhteydessä keittiön vesihanalle tapahtui jotain ja sen pumpun ohjauskytkimet jäivät pysyvästi päälle.

Ajettiin vielä muutama kilometri ja löydettiin vanha tien mutka yöpaikaksi, parikymmentä kilometriä ennen Sorselea.

Aamupuuron jälkeisen pienen tutkimuksen jälkeen molempien hanojen kytkimien puuttuvat palaset löytyivät. Pieni viisimillinen lehtijousi joka piti virittää jotenkin takaisin paikoilleen kahden lehdykän päätytappeihin. Pinsettejä ei ollut kenelläkään mukana, pienimmät pihditkin sopivat enemmän naulojen katkomiseen kuin pienelektroniikan korjaukseen. Vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen Valittujen Palojen ensiapulaatikon halpissakset olivat juuri sopivan joustavat uuteen tarkoitukseensa. Kytkimet alkoivat jälleen toimimaan, mutta vettä hana ei pidä vieläkään, vessan hanaa käyttäessä myös keittiö alkaa laskemaan. Radion toimimattomuutta selvitellessään Petri tutki sulakkeita ja moni paljastui huomattavan paljon isommiksi kuin ohjekirjan mukaan pitäisi olla. Vaihdettiin oikeiksi ja seurataan tilannetta. Takaisin tielle kurvatessa sivuovi vielä vilkutti yöpaikallemme hyvästit.

Matkalla nähtiin useitakin pieniä poronvasoja ja yksi hirviemä kahden vasan kanssa, tien yli kirmasi myös yksinäinen metsäkauris. Asuntoautoilijoitakin oli reilusti, niiden vasat olivat piilossa.

Päiväruoaksi paistettiin trangialla ja melkein-wok-pannulla pekonia pihalla ettei rasvata autoa. Tuuli niin pahasti että piti hakea autosta muovilaatikko suojaksi.

Östersundissa käytiin tankilla keskustassa ja Maxi Icassa leivonnaisia hakemassa. Mietittiin ruokapaikkan etsimistä, mutta päädyttiin jatkamaan vaikean parkkeerauksen takia ja etsiä joku pienempi paikka kauempaa.

Pysähdyttiin ruoan toivossa huoltoasemalle, jossa näytti olevan kaikenlaisia kauppoja. Kaupat osoittautuivat vaatekaupoiksi ja ainoa ruokapaikalta kuulostava oli Ala Carte, josta ei saanut selvää menemättä sisään. Läheinen infotaulu onneksi opasti, että vieressä on pieni kaupunki ja pizzeria. Paikan nimi oli Krokom ja sieltä löytyi yhdistetty thairavintola-pizzeria. Tietenkin pelasimme varman päälle valitsemalla pitsat ja veden. Lopuksi omistaja ehdotti että ensikerralla babypizza kun noin paljon otitte mukaan.

Ajoreittimme mutkitteli koko päivän junaradan tuntumassa, eikä tasoristeyksiä matkalla ollut säästelty. Ensimmäinen juna nähtiin kuitenkin vasta Åren jälkeen

Ennen rajaa piti pysähtyä haistelemaan palaneen sähköisen asian hajun lähdettä, mutta ei löydetty mitään sisältä tai ulkoa, ei edes konepellin avauksen jälkeen.

Toisella pysähdyksellä löydettiin sopivan suojainen levike yöpymiseen. Tänä iltana sängynpidennysjekkuna oli vuorossa patjojen uudelleen järjesteleminen ja ulottaminen vesikanisterien varassa etupenkkien väliin.

Yöllä joku tuli hienolla autolla hävittämään lepopaikan roskalavalle kasoittain lasia, särkemisen äänet tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Aamulla tutkimukset paljastivat sen olleen ikkunalasia.

Ilma näytti harmaalta mutta kuivalta, joten päätin vihdoinkin pyöräillä. Seuraava kohde oli 20km päässä, Hell, ja sinne menisi ison tien lisäksi toisella puolen jokea pienempi ja mutkaisempi vaihtoehto. Pyörät olivat saaneet kevyen mustan pinnoitteen, mutta kahvojen ja penkkien pyyhkimisen sekä jarru- ja vaihdetestien jälkeen kaikki tuntui olevan ajokunnossa. Reitti oli melko maltillinen mäkien suhteen kun oltiin laakson pohjalla. Viiden kilometrin jälkeen alkoi satamaan kevyesti.

Sovitulle kohtaamispaikalle saavuttiin molemmat samaa vähän ohi mennyttä reittiä pitkin. Alkuperäinen suunnitelma päivälle oli käydä etsimässä paikallinen iso luola, mutta sade ja täysi epätietoisuus luolan sijainnista muuttivat suunnitelmia. Jatkettiin siis kohti Trondheimiä.

Sopivalla moukantuurilla löydettiin ostoskeskus ja sen hyvä parkkipaikka kaupungin laitamilta. Pienen kiertelyn jälkeen palattiin autoon hyödyntämään Burger Kingin avointa wlania jotta saatiin tietoon Norjan kruunun kurssi. Kierreltiin vielä vähän ja syötiin Burger Kingissä. Paikallinen lehti ennusti seuraavaksi kolmeksi päiväksi sadetta.

Päätettiin lähteä polkupyörillä katsomaan keskustaa, koska asuntoautolla on ikävä etsiä parkkipaikkaa. Pyöräteitä ja -kaistoja oli reilusti, osa matkaa ajeltiin autojen kanssa. Keskustassa lukittiin pyörät hienon pankin eteen ja lähdettiin kiertelemään kaupunkia. Keskiaikaisen kivisen katedraalin julkisivu oli täytetty kymmenillä patsailla ja oli muutenkin äärimmäisen koristeellinen. Viereinen arkkipiispan linnoitus oli hieman pelkistetympi. Sotamuseoon oli ilmainen sisäänpääsy joten kävimme tutkimassa miten Norja-Tanska on sotinut Ruotsin kanssa vuoristossa. Kirpputoreja alkoi löytyä hieman sivummalta vanhoista sataman viereisistä puutaloista. Paluumatkalla autolle käytiin etsimässä uimahallin luota parkkipaikkaa. Pyöräretken pituudeksi tuli 12 km.

Hyvin tiedusteltua reittiä pitkin uimahallille ajellessa katseltiin kummallisesti kärryn takalaidalle melkein 45 asteen kulmaan lastattua kaappia. Pian kaappi alkoikin piirtää valkeaa viivaa tiehen ja pysähtynyttä kuljetusta ohittaessa nähtiin kuskin paikalla täti suu auki, katsomassa taaksepäin munkki kädessään. Uimahallissa oleiltiin pari tuntia, laskettiin liukumäkiä ja lilluttiin porealtaissa. Ja puhdistuttiin. Liukumäet oli kivat, mutta vesiputoussuihkut melko mitättömät.

Uinnin jälkeen iltakahdeksan aikoihin lähdettiin jatkamaan matkaa kohti etelää. Keskustassa ei haluttu nukkua eikä keksitty suurempia syitä pysyä Trondheimissä toista päivää. Ennen kaupungista poistumista piipahdettiin vahingossa vielä kaupassa kun E6:lle liittymisen opasteet olivat hieman puutteelliset. E6:lla oli puolisenkymmentä automaattista tietullia, joitten hinnat vaihtelivat 8-34 NOK välillä. Mitään maksukoppeja ei ollut, Autoliiton kirjan mukaan lasku seuraa auton omistajalle postissa.

Yöpymiseen sopivia levikkeitä ei meinannut löytyä enää, No Camping -kylttejä taas huomattavasti enemmän kuin alkumatkasta. Meidät hieman hullusti ohittaneen auton pysäytti vielä hullummin ohittanut salapoliisi. Matkalla pysähdyttiin levikkeellä lämmitetyssä ja tuuletetussa vesivessassa, sielläkin luki kohteliaasti että jatkahan matkaa, elä nuku täällä. Lopulta yöpaikka löytyi saksalaisten vierestä vähän kauemmas tiestä vievällä kääntöpaikalla.

Aamulla Petri ja Eme hyökkäsivät etupenkeille ja lähtivät ajamaan kohti vesivessoja, kun vielä olin peiton alla. Luksuslevikkeellä aamupuuroa keitellessä katsottiin, kun viereisen talon mummo siivosi vessoja lähemmäs tunnin. Jatkettiin matkaa reilu tunti, kunnes muistettiin, että piti tarkistaa öljyt ja pysähdyttiin hetkeksi rauhoittelemaan moottoria. Huomattiin myös, että jätesäiliössäkin on tyhjennysventtiili, joka olisi pitänyt sulkea. Onneksi ei olla kuin lähinnä pesty käsiä.

Päivän suunnitelmana oli ajella Åndalsnesiin, katsella ympärille ja käydä mahdollisesti kävelemässä jossain ylempänä. Tie erosi E6:sta Bodnåsissä ja alkoi pitkän laskeutumisen vuorilta takaisin rannalle. Yhdessä vaiheessa liikennemerkki kertoi seuraavan 17 km olevan jyrkkää alamäkeä, muutenkin valtaosa sadasta kilometristä meni moottorijarrulla.

Maisemat alkoivat hiljalleen muuttua Norjamaisemmiksi, kun vuoret nousivat korkeampina ympärillämme. Pysähdyimme design huoltoasemalle, jonka info-taulusta kävi ilmi, että olimme Trollveggenin juurella. Läheltä löytyi myös hautakivi, jossa listattiin vuorelle kuolleet kiipeilijät ja basehyppääjät, suomalaisia edusti -85 Jari Mynttinen. Aseman sisällä taulut kertoivat, että ryhmä brittejä kiipesi ensimmäisen nousun vuonna 1958 ja tämä herätti mielenkiinnon aluetta kohtaan. Asiasta oli kirjoitettu kirja ja tehty dokumenttielokuva, jonka olisi voinut katsoa. Matkamuistomyymälästä ei löytynyt Emen kokoista norjapaitaa.

Asuntoauto jätettiin jälleen parkkiin keskustan läheisen kaupan pihaan ja lähdettiin pyörillä tutkimaan. Pieni paikka, joka tuntui vielä pienemmältä, kun keskusaukio oli remontissa. Joka paikassa puhuttiin Raumasta, oli Raumarockin järjestelytoimistokin. Käytiin syömässä Mama Rosassa, olisi ollut pizzaa, vaan kaikki päätyivät tilaamaan muuta.

Takaisin pyöräiltiin eri reittiä ja katseltiin lähinnä omakotitaloja. Kaikki vaikutti olevan niin märkää, että päätettiin levätä hetki ja jatkaa sitten matkaa. Reittimme palasi noin 100 km samaa tietä takaisin. Mikä tullessa vaikutti alamäeltä, oli hämmentävästi palatessakin alamäki. Auton nopeuskin oli paluumatkalla ainakin 10 km/h nopeampi, kuin tullessa. Risteyskaupungissa pysähdyimme ostamaan pehmikset. Petri ja Eme saivatkin omansa, minä valitsin käydä euroja syövässä vessassa, jonka jälkeen kioski olikin sulkenut sujuvasti 15min etuajassa ovensa.

Yöpaikkaa etsiessä ohitellaan kolmet eri iltakylvölle menevät traktorit. Auto tuntuu vertyneen vähän joten ohittelukin onnistuu mukavammin. Valtatietä on suoristettu louhimalla ja jätetty vanha metsän ja kallion taakse jäävä osa suojaisaksi levähdyspaikaksi. Yksi rekka on jo paikalla, mutta nehän ei paljoa mekkaloi kuin lähtiessään… Katsellaan vähän ympärille koska on vielä melko aikaista, ympäristössä on lähinnä kauheasti puita ja koski, joka on niin alhaalla kalliossa ettei sinne pääse.

Autolle palatessa kuullaan, kun rekka käynnistyy ja nostaa kierroksiaan. Tätä jatkuu kymmenisen minuuttia ennen sammumistaan. Jonkin ajan kuluttua sama toistuu. Auton perässä lukee Thermo, eli ilmeisesti kylmäkuljetus. Yöpaikkojen vähäisyyden takia ei kuitenkaan lähdetä etsimään uutta paikkaa. Läheinen kivilouhimo pitää vähän ääntä myös, läheinen koski pauhaa vaimeasti ja yksi junakin menee ohi vastarannalla. Rekan ollessa hiljaa paikalle kaartaa toinen asuntoauto, saa nähdä pysyvätkö koko yötä

Aamulla sekä rekka että toinen auto olivat hävinneet. Jatkoimme matkaa kohti Osloa heti kun saimme piilotettua kiipeilyvälineet sängyn alle pois edestä. Matkalla poliisi ohjasi meidät rekkojen punnituslevikkeelle ja tarkasti ajokortin.

Norjapaidan haku jatkui pysähtymällä Sjoassa turistikaupassa. Paitaa ei löytynyt, mutta pullia ja tiramisuleivos kyllä. Kauppakeskuksen yhteydessä oli myös poliisiasema.

Lillehammerissa pysähdyimme jälleen kaupungin ulkopuolella ostoskeskuksessa. Lyhyen kierroksen ja vessojen jälkeen päädyimme McDonaldsiin ja sen terassille koska sää oli aurinkoinen ja lämmin.

Osloa lähestyessä kello alkoi olla puoli neljä ja vastaantulijoiden virta hiljalleen pysähtyvä kaikilla kolmella kaistalla. Kaarsimme huoltoaseman pihaan etsimään leirintäaluetta ja reittiä sinne. Kohde löytyi läheltä keskustaa, mutta kaikki reitit sinne suuntasivat kohti pahinta ruuhkaa ja sisälsivät melkoisia ryhmittymispiruetteja. Käytettiin varalta sekä puhelimen että tomtomin opasteita. Suuren osan matkasta koko liikenne seisoi tai ryömi eteenpäin kävelyvauhtia. Kymmenen kilometrin ja yhden tunnin jälkeen pääsimme ulos suurilta teiltä ja lähdimme kipuamaan pitkää rinnettä ylös. Leirintäalue löytyi ja tilaakin oli heti kun ostimme Camping Keyn. Kokonaishinta jäi alle puoleen kylpyläkäynnistä.

Leirintäalueella näkyi vaikka sun minkälaisia laitteita. Yksi yllätyssuosikki viidellä edustajalla oli pakettiauto nostettavalla telttakatolla. Kahdeksan metrisiä asuntovaunuja löytyi kolme ja yhden valtavan asuntoauton näimme synnyttävän pikkuauton.

Auton tasaamisen jälkeen purimme pyörät ja suuntasimme turistikartan kera kohti keskustaa. Pyöränmittarin mukaan jyrkkää alamäkeä oli kaksi kilometriä, Eme yksivaihteisellaan odotti jo innolla paluuta. Keskustaan kulki jälleen pyöräkaistoja, olisivat mukavampia jos olisi varma suunnastaan ja väistämissäännöistä. Pyörät lukittiin poliisiaseman eteen oopperatalon viereen.

Keskustassa käytiin UFF:n myymälässä, turistikrääsäkaupassa ja katselemassa tuomiokirkkoa. Ihmisiä oli liikkeellä väisteltäväksi asti ja katusoittajat, -tanssijat sekä kerjäläiset olivat apajilla. Pyörähdettiin ottamassa kuva kuninkaanlinnan pihalta keskustaan päin ja lähdettiin valikoimaan ruokapaikkaa. Päädyttiin kiinalais-thai-sushille.

Paluumatka oli oletettua miellyttävämpi parin oikopolun ansiosta. Nousun määräähän ne eivät vähentäneet mutta talutusmatkaa kyllä. Kokonaismatka pyörillä tänään oli 9 km. Kävin vielä itsekseni tutkimassa läheisen puiston taide- ja näköalakierroksen ja pääsin polkemaan ylös melkein kokonaan uudelleen.

Iltasuihkukortin lyhyys jätti Emen kuulemma vähän saippuaiseksi. Tällä varoituksella, ja lyhyillä hiuksilla, Petrille taas jäi reilustikin aikaa yli. Säästin oman suihkuni aamuun. Illalla naapurivankkureitten omistajat savuttivat grilliä sytyttäessään koko tiennoon useita kertoja ja toinen seurue lauloi kitaran kanssa huoltotalon kuistilla.

Keskiyöllä havahduin ulkoa kuuluneeseen pamahdukseen ja rätinään, joku ampui kaksi ison ja kalliin näköistä rakettia. Näyttivät olevan sen verran sivussa ja matalalla että joku kaupungista taisi olla syyllinen. Aamulla eilinen hyvä ilma oli mennyttä ja sade oli kastellut täysin etupenkin vuotoa keräävän pyyhkeen. Päädyimme hävittämään vanhan maidon paistamalla lettuja huoltorakennuksen keittiössä. Uusien hienojen keraamisten levyjen teho ei tahtonut riittää kylmässä joten koko paisto-operaatio kesti ja kesti. Lopulta hoksasimme käyttää kantta ja se palautti sihinän pannulle.

Kaupungista poistuminen sujui paljon jouhevammin kuin saapuminen. Ruuhkaa ei ollut vaikka autoja liikkui edelleen paljon. Olin pakkaamassa takkeja kaappiin että näkisin ulos, kun Petri joutui jarruttamaan voimakkaasti viereisellä kaistalla tapahtuneen peräänajon vuoksi. Onneksi tavarat sekä kaapin laita olivat tukevasti kiinni.

Matkaa päivälle oli pitkästi, Oslosta Malmöön. Alkumatkasta oli sumua, välistä vähän sateli, mutta loppupäivän paistoi aurinko. Rajalla oli sillan tietulli, joka hoitui luottokortilla tökkäämällä, ei kysellyt edes koodia. Pysähdyttiin syömään Håbyssä lihapullat Rasta-ravintolassa, Eme tilasi pekonia ja sai lätkän joka piippasi kun annos oli valmis. Yritettiin etsiä autoon sulaketta jotta saataisiin ladattua tietokonetta hupiakusta, mutta useankaan pysähdyksen jälkeen ei sopivaa löytynyt, huoltoasemilla oli enemmän paistopisteitä kuin auton osia. Myöhemmin löydettiin Biltema, todettiin ettei niin pienikokoista ja suuritehoista sulaketta taida ollakkaan. Ostettiin kiertotieksi suoraan kenkiin tuleva tupakansytytin ja voitiin käyttää invertterin omaa sulaketta.

Petri ajoi koko matkan, minä lähinnä nukuin, luin, nukuin ja luin. Näkivät yhteensä kymmenen kuollutta mäyrää ja yhden elävän metsäkauriin pellolla. Maasto alkoi tasoittua jo Norjan puolella tasaiseksi pelloksi ja Ruotsissa tietkin suoristuivat ja pellot laajenivat.

Aamulla suunnitelmana oli leirintäalue, mutta illalla kuitenkin etsiydyimme pienemmälle kylätielle etsimään pysäkkiä. Sopiva levike löytyikin, oikein esitetaululla varustetusta kulttuurimaisemasta. Alhaalla pellolla laidunsi lampaita ja meren yli oli näköyhteys Tanskaan. Keskiyöllä nähtiin vielä isompi ilotulitus kuin edellisenä yönä, isompi kuin Kajaanissa on ollut viime vuosina. Sydämenmuotoisista raketeista päätellen häät.

Aamun hampaanpesun yhteydessä ovesta syljeskellessä löydettiin sivuovesta uusi salpa aivan alalaidasta. Sillä saa oven takalukkoon, mutta vain jos ei liian kovasti nykäise. Pikaisen aamupalan jälkeen kurvattiin vielä läheiselle Shellille pikavisiitille, ennen siirtymistä seuraavaan maahan. Ruotsista Tanskaan vievä silta maksoi 104e, koska oltiin yli 6 metriä pitkällä matkailuautolla liikkellä. 19 kilometriä pitkän siltaosuuden jälkeen tie sukelsi veden alle ja jatkui 8 kilometriä pitkänä tunnelina.

Kööpenhaminassa harhailtiin auto parkkiin laitakaupungille ja jatkettiin pyörillä keskustaan. Pyörällä liikkuminen toimi hyvin, oli jopa jouhevampaa ajella kuin Oslossa. Pyörät jätettiin parkkiin keskustan tivolin viereen ja jatkettiin jalan ilman turistikarttaa kohti suurinta ihmismassaa. Päädyttiin kävelykadulle. Vaikka oltiin liikkeellä aikaisin sunnuntaina, olivat kaikki tarvittavat turisteja kiinnostavat kohteet auki. Tanskassa kerta oltiin niin käytiin katselemassa Legoja lelukaupassa. Syömään mentiin kiinalaiseen buffettiin.

Ruoan jälkeen tutkittiin pitkä kävelykatu loppuun ja löydettiin kuninkaan kesähupilinnaa ympäröivään puutarhaan. Tanskalaiset olivat leikanneet täyskokoisista puista kahdeksan metrisen pensasaidan. Linnaan olisi voinut ostaa pääsylipun, mutta jatkettiin matkaa. Joka paikassa oli valtavasti pyöriä, päärautatieasemalla varsinkin. Syötiin jäätelöt / sorbetit vielä ennen autolle paluuta.

Pyörillä meitä odotti ilmeisesti voimapihdeillä katkaistu vaijerilukko, sekä pyörät täysin paikalla ja kunnossa. Ilmeisesti varkaat olivat nähneet vain toisen lukon jolla kaikki kolme pyörää oli kytketty yhteen, mutta eivät jämerää rungon ja telineen väliin hyvin sijoitettua U-lukkoa. Paluumatkalla ostettiin paksu ketjulukko menetetyn tilalle. Pyöräliikettä ei tässä kaupungissa tarvinnut etsiä kauaa.

Autolle palattuamme lähdimme suunnitelman mukaisesti maan vastalaidalle Koldingiin yöksi, 230km. Matkalla muistettiin että unohdettiin etsiä merenneitopatsas. Vastaantulijoille iski sunnuntain puoli viiden ruuhka ja liikenne pysähtyi täysin hetkeksi, meidän suuntaan ei ollut ongelmia. Jouduttiin maksamaan toisenkin sillan käytöstä, ~50e tällä kertaa.

Karttaa tutkiessamme ja sinne merkatuille 61 m ja 131 m huipuille naureskellessamme löydettiin Legoland 30 km päästä päivän kohteestamme. Jonkun kilometrin mittaisen mietiskelyn jälkeen päädyttiin suuntaamaan sinne, sillä alkuperäisessä kohteessamme ei ollut oikeastaan mitään mielenkiintoista. Leirintäalue löytyi aivan landian vierestä, Lego teemainen sellainen. Tiskillä kertoivat että kerta on näin myöhä ja olette vain yhden yön niin tulkaa tunnin päästä uudestaan niin saatte quickstop hinnan, eli 120 DKK 320 DKK sijaan. Quickstop kuulemma on heillä 21:00-09:00 välinen pysähdys.

Leirintäalueen ulkopuolisella parkkipaikalla oli 30min aikaraja, joten lähdimme tiedustelemaan itse Legolandin aukioloa, hintoja ja parkkeerausta. Kaikki puiston parkit vaikuttivat maksullisilta, mutta viereisen Lalandin, joka mainosti itseään vesipuistoksi, parkkipaikan opasteissa sanottiin ensimmäisen tunnin olevan ilmainen. Niinpä ajelimme sinne ja kävelimme Legolandin porteille. Itse puisto oli jo kiinni, mutta hinnaston mukaan sisäänpääsy oli lähemmäs 50e.

Aikaa oli vielä kulutettavana joten kävelimme tutkimaan Lalandin hinnastoa. Sisään astuessamme yllätys oli melkoinen, kun laitos paljastui sisäliikuntapuistoksi. Sisäänpääsy oli ilmainen, ainakaan kukaan ei kysellyt mitään, mutta kaikki aktiviteetit piti maksaa yksitellen. Valtavan hallin sisään oli rakennettu mutkitteleva käytävä, jonka varrelta löytyi trampoliineja, keilarata, tenniskenttä, kiipeilyseinä, ravintoloita, pelihalli (missä pelataan kolikoilla ja voitetaan lippuja joilla saa palkintoja) ja lopulta itse uimahalli. Koska oli sunnuntai ja viimeinen tunti ennen sulkemista, oli paikka hiljainen ja aavemainen. Kierreltiin aikamme ja lähdettiin takaisin leirintäalueelle.

Itse leirintäalue oli loistava, suihkut ilmaiset ja vielä elukoitten taputtelupuisto aaseilla ja vuohilla. Ympäristöön oli ripoteltu legoista kasattuja eläinpatsaita ja lapsille oli vielä iso pomppulinnatyyny. Nettikin oli ilmainen.

Suihkussa käynti ei onnistunut kenelläkään oikein sujuvasti. Minä lähdin tiskien ja suihkuvarusteiden kanssa huoltorakennukselle ja vasta vaatteet heitettyäni huomasin, että unohdin shampoon. Katsoin kaipaavasti astianpesuainetta, mutta siinä oli sen verran pelottavia merkintöjä että puin päälle ja pesin hampaat. Petri saapui paikalle shampoon kera, ja meni minun jo hylkäämään koppiin mutta totesi vaatteet heitettyään että vesi ei lähde päälle millään. Muut suihkut olivat varattuja joten lähdimme etsimään uusia. Löydettiin perhesuihkut, jotka olivat pieniä, parilla suihkulla ja pöntöllä varustettuja lukittavia huoneita. Valittiin molemmat omat. Autolla Eme kertoi laittaneensa pukiessaan yöhousut lavuaariin ja sen olleenkin liiketunnistimellinen. Loppuilta meni netissä selvitellessä seuraavia kohteita.

Pikaisen poistumisen vuoksi aamupuuro keiteltiin sisällä ja syötiin ulkona leirintäalueelta. Puuroa jäähdytellessä ilmaisen langattoman kuuluvilla yritettiin vielä ladata karttoja Tomtomiin. Jonkun vuoden vanhat pohjoismaiden kartat olivat riittäneet tähän mennessä, mutta eivät enää muutaman tunnin kuluttua. Jonkinlainen valtava paketti saatiin ladattua, mutta laitteen muisti oli liian pieni. Alettiin siis harjoittelemaan puhelimen navigaattorin käyttöä rinnalla rajalle asti. Paperikartat kyllä on mukana myös isompien suuntien suunnitteluun, mutta ramppien kanssa ne ovat vähän riittämättömät.

Saksan puolelle päästyämme alkoi olla aika pysähdykselle. Nähtiin moottoritien varressa huoltoaseman kyltti, mutta kääntymisen jälkeen ei löytynyt lisää opasteita eikä asemaakaan. Pikkukylään mutkittelun jälkeen löytyi kaksi huoltoasemaa, mutta kummallakaan ei ollut vessaa ainakaan asiakaskäyttöön. Kiemurreltiin lopulta takaisin päätielle. Joidenkin kilometrien jälkeen vastaan tuli ihan oikea usean rekankin majoittava P-paikka vessalla. Sosiaalinen rekkamies valitteli vessojen epäsiisteyttä ensin saksaksi ja vaihtoi sitten kielen englantiin, kun huomasi ettei Eme ymmärtänyt.

Perillä Lyypekissä oltiin kahden aikoihin, majoituttiin leirintäalueelle “Campingplatz Lübeck-Schönböcken”. Matkaa vanhaan kaupunkiin näytti olevan noin 3,5km suuntaansa ja sääkin oli aurinkoinen. Otettiin siis pyörät alas telineeltä ja lähdettiin polkemaan. Pyörä/jalkakäytäviä oli ihan hyvin ja liikennekin otti meidät ja muut pyöräilijät huomioon.

Pyörät lukittiin vanhan kaupungin laidalle joen kaiteeseen. Ensimmäisenä tavoitteena oli löytää ruokaa, kun alkoi olla jo myöhä sen suhteen. Löydettiin Saksalle tyypillinen kebab-paikka, jossa lihat pyörivät vartaalla pystyssä olevassa kaasugrillissä. Itse lihakin on vähemmän jauhelihamaista.

Päivän seuraavat tavoitteet olivat kangas-, metsästys- sekä puhelinkauppoja. Käveltiin pitkin kävelykatua ja katseltiin vanhoja punatiilitaloja ja pienoismalleja vanhoista jo puretuista. Pieni jäätelöpallo maksoi 1€, ostettiin myös Hollantilaisia mansikoita ja kirsikoita. Kangaskauppa löytyi lopulta, mutta siellä ei ollut haettua maastokangasta. Metsästyskauppaa ei löytynyt osoitteesta huolimatta. Puhelimia kauppasivat lähinnä operaattorit kytkyllä tai käytettyjen myyjät. Käytiin vielä ottamassa kuva toisesta vielä jälkellä olevasta, tosin varsin vinosta, vanhan kaupungin valtavasta punatiilisestä porttitornirakennuksesta.

Pyörät olivat säilyneet ongelmitta ja paluumatka leirintäalueellekkin meni jouhevasti. Kokonaismatkaksi tuli vähän reilu yhdeksän kilometriä. Ei ollut vielä kovin myöhä, joten kävin yksinäni uudella kierroksella tutkimassa turistikarttaan merkittyjä potentiaalisia ostoskeskuksia. Löytyi marsipaanitehtaanmyymälä ja kaksi ostoskesḱusta. Myös muutamia lehmiä ja hevosia. Iltapalaksi riitti valtavien kebab annosten jälkeen kevyt tee-iltapala

Leirintäalueella oli paljon suomalaisia (autoja) ja eläkeläisiä. Keiteltiin taas aamupuurot ennen lähtöä ostoskeskuksille. Citti-park oli pahasti keskeneräinen, urheiluliikkeessä oli yksi seinä kasattu cyprokin jäämäpaloista, yläkertaan meni liukuportaiden lisäksi rakennustelineiden portaat. Toys’R’us näytti olevan valmis mutta sisäänkäynnin tukkivat sähkömiehet tikkailla.

Media Markt oli Verkkokauppa.comin tapainen valtava elektroniikkakauppa, mentiin sinne etsimään Emelle puhelinta. Pitkän kiertelyn jälkeen päätyikin Petri poistumaan kaupasta ensimmäisen itse ostamansa puhelimen kanssa (Moto E 2nd gen). Maksaessa saksalaiset yllättivät kun kortti ei kelvannutkaan, vaan piti maksaa käteisellä. Saksan hintataso oli noin 90snt halvempi kuin Suomessa. Mentiin Petrin kanssa sohville avaamaan uutta lelua paketistaan sillä välin, kun Eme kävi ostamassa Marzipankrans-pullan onnistuneesti saksan kielellä.

Kun puolet pullasta oli syöty autossa, siirryttiin kilometri etelämmäs Plaza-centeriin. Kyseessä oli paljon pienempi ja vanhempi ostoskeskus, josta löytyi myös ilmainen wifi. Aluksi jäätiinkin tutkimaan uutta puhelinta ja Eme lähti pian kiertämään kauppoja. Löysi ison lelukaupan ja haki meidätkin sinne. Itselle löysin Carcassonnen, saksaksi kylläkin. Tässä pelissä kieli onneksi on vain säännöissä, jotka löytyivät paremmalla kielellä kätevästi netistä.

Ruokakojut olivat ryhmittyneet kätevästi kasaan, joten kaikki saivat valita mieleisensä toimittajan. Petri valitsi jälleen kebabin, minä ja Eme aasialaisen nuudelikojun, jonka kassa ei puhunut englantia. Annokset olivat kaikilla suuret, Petrillä lähinnä salaatista. Vessan eteisessä istui setä vahdissa, seinällä oli kaikenlaisia automaatteja.

Ruoan jälkeen lähdettiin varustautumaan Puolan varalta ruokakauppaan. Petri keräsi samalla tuliaisia työpaikalleen. Valikoimassa oli lihaa runsaasti, oma lihatiski makkaralle sekä hyllyllinen kuivamakkaroita lämpimässä. Puurovalikoima oli sangen heikko, mutta mysliä löytyi senkin edestä. Alkoholipuolikin oli laaja. Itselle löydettiin meetwurstimatoja, puolimetrisiä sentin leveitä lattanoita makkaroita.

Vietiin ostokset autolle ja pohdittiin jatkoa, kello alkoi olla jo kolme. Päädyttiin vielä palaamaan netin äärelle tutkimaan tulevia leirintäalueita. Ostettiin vielä varalta jäätelöt ennen matkan jatkamista.

Koko päivä oli hukkunut jonnekkin ja löydettiin itsemme keskeltä työmatkaliikennettä. Autoja kyllä oli hyvä määrä, mutta liikenne ei takunnut, ainakaan meidän kulkureitillä. Moottoritiellä alkoi poliisien maijoja tulla vastaan kummastuttavan paljon. Ajelivat melkein kymmenen auton jonoissa ja yhteensä matkan aikana niitä tuli valehtelematta reilut puolensataa.

Berliinin viereiselle leirintäalueelle saavuimme illalla puoli kymmeneltä. Viimeiset kolme kilometriä kaartelivat yöksi parkkeerattujen rekkojen välissä ja ylittivät moottoritienkin. Opastukset koko paikkaan olivat vähän puutteellisia ja sama ongelma jatkui vielä alueellakin. Keskelle aluetta piilotettu vastaanotto oli mennyt kiinni viideltä, seinässä luki että ilta-aikaan kyselkää alueen ravintolasta. Ravintolan löydyttyä todettiin sen olevan kiinni. Lähdettiin siis pois ja parkkeerattiin rekkojen perään.

Iltanakkeja paistaessa huomattiin aukinaisen ikkunan ulkopuolella pieni kettu. Hivuttautui varovasti lähemmäs ruokaa kerjääväisen oloisena, ehkäpä rekkamiehet olivat ruokkineet sitä. Ikkunaa suuremmaksi avatessa karkasi läheisen puuntaimen taakse, mutta pian hivuttautui varovaisesti lähemmäs. Pienen kuvaussession jälkeen malli kyllästyi ja jolkutteli eteenpäin kun maksua ei kuulunutkaan. Illan lopuksi vielä opeteltiin pelaamaan Carcassonnea.

Suurin osa rekoista jatkanut matkaansa ennen kuin heräsimme. Pari oli vielä jäljellä ja uusia tuli muutama ennen kuin ehdimme etenemään kohti Puolaa ja Varsovaa. Matkaa päivälle tulisi reilu 500 kilometriä, mutta Autoliiton sivujen mukaan sen pitäisi olla hyvää uutta moottoritietä, 2012 jalkapallon kisoja varten rakennettua. Saksan puolta oli jäljellä noin 70 kilometriä ja pysähdyimme enää vain vessalevikkeellä.

Puolassa kurvasimme ensin huoltoaseman pankkiautomaatille paikallisen valuutan perässä, ihan vain varmuuden varalle. Matkalla oli tietulleja neljä, osassa otettiin vain napilla lippu, osassa maksettiin edellinen lippu ja osassa vain suoraan maksettiin sisäänpääsystä. Puoleen väliin matkaa ²⁄₃ liikkujista oli rekkoja, sen jälkeen pikkuautojen osuus hiljalleen lisääntyi. Koko matkan ajan raskasta liikennettä oli liikenteessä paljon. Syömässä kävimme levikkeelle rakennetussa McDonaldsissa, ruokaa sekä ihmisiä liikkui paljon, oli sekä pukuihmisiä että koululaisia muiden turistien lisäksi.

Varsovaan saapuessa alkoivat tietyöt ja kauhea ruuhka. Ajo kaupungin läpi kesti tunnin, vaikka matkaa oli vain 12 kilometriä. Jouduimme vaihtamaan kahdesti reittiä, kun liittymä oli remontissa, emmekä osanneet lukea kiertotien opasteita ollenkaan.

Lopulta löysimme kuitenkin Camping Wok -nimiselle leirintäalueelle. Portti oli kiinni ja kun kävelimme alueen baarin puolelta sisään, sanoi vastaanoton tyttö ohi juostessaan, että käykää katsomassa onko tilaa, tuli iso ryhmä ja on kiire. Tarkastimme tilanteen ja tilaa löytyi, suomalaisen parin naapurista. Vastaanotto heilahti paikalle, kertoi että avaa portin, tehkää checkin sitten myöhemmin.

Ajeltiin parkkiin, vähän saksalaisia tukkien, ja lähdettiin etsimään mitä palveluita paikalla on. Alue paljastui kodikkaan pieneksi ja kunnoltaan hyväksi paikaksi. Hintaa oli hiukan enemmän kuin aiemmissa, mutta tiloissa oli ravintola/baari ja suihkut eivät maksaneet. Esitteiden mukaan myös linja-autoyhteys kaupunkiin oli hyvä.

Pitkän, puhtaasti ajoa sisältäneen päivän vuoksi päätimme majoittua kahdeksi yöksi. Kerkeämme vierailla kunnolla Varsovan keskustassa ja muutenkin pitää välipäivän autolla ajamisesta. Checkinin jälkeen kävimme vielä iltakävelyllä korttelin ympäri ennen suihkussa käyntiä.

Illalliselle menimme alueen ravintolaan, josta tilasimme grillattua puolalaista makkaraa ja ranskalaisia. Makkaroita tuli kaksi normaalin grillimakkaran kokoista per annos ja ne muistuttivat sekä maultaan että koostumukseltaan paljolti Wilhelmiä. Ruoan hinta näyttää olevan Puolassa ylipäätään selvästi alhaisempi kuin Suomessa.

Aamupuuroa aloitellessa huomattiin, että kaasu oli loppunut yön aikana. Tähän oltiin onneksi varauduttu ja varakaasupullon vaihdoksen jälkeen jääkaappi saatiin taas päälle. Päivän suunnitelmana oli mennä bussilla keskustaan, katsella ympäriinsä ja käydä etukäteen netistä löydetyissä kaupoissa. Leirintäalueen checkinin yhteydessä antamassa lapussa oli selitetty tärkeimmät asiat ihan suomeksi. Yksi näistä oli meno julkisella liikenteellä keskustaan, sekä bussin aikataulu.

Bussiliput sai ostettua leirintälueen vastaanotosta, suunnilleen 1.10 €/kpl, 75 minuutin aikana saa vaihtaa bussia leimauksen jälkeen. Käveltiin pysäkille pari minuuttia aikataulun jälkeen, siellä odotelleiden naapureiden mukaan ei vielä bussia näkynyt. Ilmeisesti koko bussi oli jäänyt välistä, koska seuraava tuli ajallaan heti puolen tunnin päästä.

Liikenteessä oli jälleen kauhea ruuhka ja matkaan kului tunti, vaikka sen olisi pitänyt ohjelapun mukaan kestää 30 minuuttia. Raitiovaunulla olisi voinut jatkaa vielä matkaa, mutta bussissa oli niin ahdasta, että käveltiin pari viimeistä kilometriä pitkin siltaa.

Kello alkoi olla jo lähempänä puolta päivää, eli ruokaa piti etsiä. Laskeuduttiin sillan, tai neljännen kerroksen korkeudelle korotetun valtatien, alle. Nelikaistaisen katoksen alle, sillan jalkojen väliin, oli rakennettu pitkä ja kapea keskittymä kauppoja. Syötiin kaksi pizzaa kolmestaan yhden jalan vieressä, kahden tien välissä. Hyviä ja rapeita, juomavesi tuli jäiden ja sitruunan viipaleiden kera.

Kaupunki alkoi nousta ja sillan alus näyttää epämääräisemmältä. Noustiin juna-aseman läpi takaisin katutasolle, samaan aikaan kun laiturille saapui Minskin juna. Vaikka passit olivatkin mukana ja leirintäalue varmasti olisi säilyttänyt autoakin, ei lähdetty seikkailemaan idemmäs.

Varsovan vanha kaupunki oli tylsempi kuin matkan edelliset vastaavat. Ainakaan eteläpäässä ei ollut kävelykatua ja kaikki talotkin näyttivät uudemmilta. Oltiin kaivettu netistä pitkä lista kaupoista jotka pitäisi etsiä ja ne olivat tietenkin kaukana toisistaan. Sääkin oli retken lämpimin ja aurinko paahtoi melkein pilvettömältä taivaalta. Päivän aikana ainakin yksi mittari näytti 27 astetta.

Ensimmäisenä suunnattiin kohti yliopiston kirjastoa, nähtiin matkalla Kopernikuksen patsas. Itse kirjaston aula paljastui pieneksi ostoskeskukseksi, mutta melko moni kauppatiloista oli tyhjänä. Itse etsittyä kauppaa ei löytynyt mistään. Seuraavaksi jatkettiin kangaskauppaa kohti, parin kilometrin päähän. Matkalla kuumuudessa ostettiin isot pehmikset ja syötiin ne puiston varjossa.

Lähempänä kohdetta vaihdettiin suurpiirteisestä paperikartasta puhelimen opastukseen ja käveltiin monta isoa korttelia lisää. Perillä huomattiin, että mentiinkin metsästyskaupan osoitteeseen, mutta eipä ollut kauppaa siellä. Palattiin kangaskaupan osoitteeseen, mutta ei löydetty sieltäkään mitään. Seuraavat haetut kaupat olivat huomattavasti kauempana, joten päätettiin antaa niiden olla.

Selvitettiin tiemme valtavaan viisikerroksiseen ostoskeskukseen. Pitkän kiertelyn jälkeen ei löydetty muuta kuin kännykän laturi. Ihmisiä meni melkein katkeamattomana virtana rullaportaissa ja naistenvessassa oli kuulemma 30 henkeä ja kuusi pönttöä, eikä muuta tuuletusta kuin koko ajan käynnissä oleva käsien kuivauslaite. Yritettiin ostaa limpparia automaatista, vaan ei ymmärretty miten sille annetaan rahaa.

Siinä seitsemän aikoihin lähdettiin palailemaan takaisin. Käveltiin silta taas, kun haluttiin etsiä ruokaa. Alikulkutunnelista löytyi spagettia pahvirasiaan myyvä kioski. Pihalla portailla ruokailun jälkeen, ostettiin joku litra mansikoita puulaatikossa. Bussi tuli ajallaan, paluumatkalle ei ollut enää ruuhkaa, joten matka kesti vain 19 minuuttia. Ilta meni autoa tuuletellessa ja järjestellessä

Heräsimme autoliiton kirjan pelottelemina jo kahdeksalta pakkailemaan autoa, matkaa Puolan Varsovasta Liettuan Kaunasiin olisi 390km ja teiden kunto epäilyttävä. Pääsimmekin matkaan jo ennen yhdeksää.

Varsovan keskustan, ja yleensä koko Puolan, liikennejärjestelyt olivat vajavaiset automäärään nähden. Kaikilla kaistoilla oli kokoajan tungosta niin, että ympärilleen sai katsoa tarkasti ennen käännöksiä ja kaistan vaihtoja. Onnistuimme ajamaan vielä ohitse oikeasta liittymästä, kun niitä oli niin lähekkäin peräjälkeen. Jouduimme siis tekemään ylimääräistä mutkittelua, jotta pääsimme oikealle tielle. Puhelimen puhuvasta opaskartasta oli jälleen hyötyä.

Muutaman kymmenen kilometrin päässä keskustasta tie ahdistui yksikaistaiseksi. Rekat ohittelivat toisiaan ja pikkuautot pyrkivät ohi kaikista muista tiellä liikkujista, oli edessä suora tai mutka. Tilan antaminen ohitukselle oli hankalaa huonokuntoisten pientareiden takia. Autoliiton sivuston viimekesäisen kirjoituksen perusteella valitsimme tien Lomzan kautta, piti kuulemma olla vähemmän rekkaliikennettä ja muutenkin turvallisempi. No, se toinen reitti olisi varmaan ollut sitten todella epäilyttävä. Tie oli entistäkin kapeampi ja huonokuntoisempi, rekkoja oli liikenteessä runsaasti.

Liettuan puolelle päästyämme tie jatkui edelleen kapeana. Vähän rajan jälkeen oltiin melkein joka risteykseen lisätty erityisen vaarallista tieosuutta ilmoittava liikennemerkki, jossa on kolmion sisässä musta pallo. Ulkona aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja autossa lämpötila alkoi kohota tukalaksi ikkunoiden raottamisesta huolimatta.

Perillä Kaunasissa puhelin näytti reitiksi pienen soratien, joten kurvattiin liikenteeltä suojaan läheisen rautakaupan pihaan selvittelemään tilannetta. Käytiin tarkastamassa reitti kävellen, ja todettiin, että väärin meni laitteella, risteyksen takana sulkuviivojen suojaamana on oikea risteys.

Aurinko paahtoi täydellä terällä ja lämpöä oli yli 25. Petri ja Eme lähtivät tutustumaan kaupunkiin respan hyvien karttojen perusteella. Olisi ollut hyvin merkitty vajaan viiden kilometrin mittainen pyöräreittikin, mutta sähkökiskobussi maksoi vain 70 senttiä. Minä jäin tuulettelemaan autoa ja laiskottelemaan.

Eme: Menomatka paikallisliikenteen bussilla sujui sangen mallikkaasti. Bussi saapui muutaman minuutin odotuksen jälkeen, vaikka emme tienneet edes aikataulua pysäkille tullessamme. Matkalla bussi pysähtyi automaattisesti jokaisen pysäkin kohdalla ja osasimme jäädä kyydistä oikealle pysäkille heti vanhan kaupungin laidalle.

Suuntasimme ensimmäisenä osittain entisöidylle kivilinnalle, joka sijaitsi niemen nokassa vanhan kaupungin laidalla. Emme kerenneet kävellä montaakaan sataa metriä ennen, kuin Petri havaitsi taivaalla taitolentäjän. Lentokone lensi kuin jättimäisellä vuoristoradalla, syöksyi vuoroin ylös ja alas sekä kieppui ympäri useilla eri tavoilla. Kun maltoimme jatkaa matkaa, törmäsimme seuraavaksi iltarasteja kiertäviin pyörätuolisuunnistajiin. Linnasta itsestään oli entisöity yksi torni ylös asti, ympärillä levittyi raunioituneita muureja ja ruohokenttä.

Jatkoimme matkaa vanhan kaupungin kaduille. Ympärillämme kohosi vanhoja rankennuksia ja useampiakin kirkkoja. Vanhakaupunki oli huomattavasti paremmin säilynyt, kuin Varsovassa. Valitettavasti kaikki pikku putiikit olivat jo sulkeneet ovensa, ravintoloita oli kuitenkin vähän joka puolella. Päätimme kävellä katsomaan jonkun kilometrin päässä olevaa jättimäistä ostoskeskusta, jota leirintäalueen respan poika suositteli kirjautuessamme alueelle.

Ostoskeskus oli todellakin valtava, kävelimme siellä noin puolitoista tuntia, emmekä onnistuneet ohittamaan edes puolia liikkeistä. Liikkeet olivat pääasiassa vaatteisiin ja ylellisyystuotteisiin keskittyneitä, emmekä jaksaneet käydä monessakaan sisällä. Nälkä alkoi pikkuhiljaa painaa vatsassa, joten nousimme kerrokseen, jossa ravintolat sijaitsivat luisteluradan ympärille kerääntyneinä. Emme kuitenkaan löytäneet niistä mieleistämme pihvipaikkaa. Kun liikkeet alkoivat sulkea oviaan, päätimme, että on aika poistua keskuksesta.

Kävelimme uuden kaupungin keskustan pääkadulle. Näimme useita terasseja, joilla ihmiset joivat enimmäkseen viiniä ja olutta. Vain harvassa näkyi ruokalautasia, joten päädyimme kävelemään takaisin vanhan kaupungin keskustaan etsimään ruokaa. Löysimmekin pian pienen ravintolan, jonka pöydät levittäytyivät mukulakivikadulle ravintolan terassin etupuolelle. Kumpikin sai syötäväkseen erittäin hyvää lihaa ja erilailla valmistettuja perunoita. Illastaessamme ilta pimentyi ympärillämme ja ihmisten ääneet lisääntyivät. Kävelimme pimeässä bussipysäkille ja totesimme meille käyneen tuurin, kerkeäisimme vielä viimeiseen leirintäalueen suuntaan menevään autoon. Emme olleet hoksanneet tarkastaa aikataulua kaupunkiin tullessamme.

Paluubussissa oli vain vähän väkeä ja osasimme jälleen jäädä oikealle pysäkille parin sadan metrin päähän leirintäalueesta. Aluetta lähestyessämme totesimme kaikkien porttien olevan lukossa ja aidan pari metrinen. Meille ei ollut kerrottu, emmekä olleet huomanneet missään kylttiä, että respan sulkeutuessa koko alue lukittaisiin. Missään rakennuksissa ei näkynyt valoja, eikä portin pielessä ollut ovikelloakaan, joten päädyimme soittamaan Jannen hätiin. Yhdessä tulimme tulokseen, ettei auta muu kuin kiivetä aidan yli. Ylälaidassa tököttävät piikit vähän hillitsivät intoani, mutta kun erään oviaukon kohdalla sai hyvin jalalla tukea kahvasta ja kädet nurkkatolpan päälle, oli ylitys sangen onnistunut. Janne vielä nosti minut ritarillisesti alas, kun rimpuilin mekkopäällä tolpasta roikkuen. Petri kiipesi sangen helposti aidan yli omatoimisestikin.

Ilta päättyi lämpimään kaakaoon ja peseytymisiin, pimeä yö oli edelleen lämmin.

Aamu aloitettiin nakkimunakkaalla, kun hoksattiin ettei kotoa tuotuja munia ole käytetty vielä mihinkään. Niitä olisi voinut paistaa enemmänkin, mutta ei jaksettu tehdä enää lisää. Päivälle oli luvassa noin 350km ajoa kohti Riikaa.

Suunnitelmana oli ajella eiliseen rautakauppaan ja puhelimen opastuskin vaikutti vievän meidät sen ohi. Toisen käännöksen jälkeen kuitenkin paljastui, että kartalla rautakaupan ohittava tie olikin muutaman kerroksen korkeammalla, kuin kaupan sisäänkäynti. Oltiinkin jo sen verran isolla tiellä menemässä poispäin, että ajatus rautakaupassa käynnistä jäi suunnitelmaksi.

Tällä kertaa matka ajettiin pysähtelemättä Riikaan saakka, perillä oli melkoista pujottelua vilkkaassa liikenteessä. Kierrettiin mutkikkaita kiertoteitä, mutta taisivat olla ainoa mahdollisuus päästä oikealle sillalle.

Leirintäalue paljastui auringon paahtamaksi aukioksi jossain teollisuusalueen näköisellä paikalla, ilmeisesti jonkun messuhallin takapihalla. Vessat olivat lähelle tuodut parakkikopit, suihkut taas kiinteässä rakennuksessa naapurin pihan perällä. Naisten puolella oli ilmeisesti valutettu vettä sen verran antaumuksella, ettei illalla hanasta tullut kuin kylmää vettä. Vessassa ei lämmintä vettä ollut ollenkaan. Pihan perällä oli myös ruotsalaisten Pink Bus -niminen ajopeli johon oli maalattu isolla paikkojen nimiä; Zanzibar, New Zealand yms. Bussin katolla oli telttakatos jonne mentiin irrallisilla alumiinitikkailla ilmeisesti nukkumaan.

Laitettiin auto pakettiin ja käveltiin kaupungille. Matkaa oli yhteensä noin 3km, mutta pysähdyttiin välillä etsimään ruokapaikkaa ostoskeskuksesta. Valittiin kaikessa rauhassa oviaukossa olevasta ruokalistasta mieleisiä annoksia, kun listan vieressä oli alekupongitkin valmiiksi tarjolla. Kun olisi menty sisälle asti tekemään tilausta, kertoivat, että 40 min jono sillä hetkellä. Käännyttiin samantien takaisin päin ja katsastettiin keskuksen muut ruokapaikat. Niistä ei kuitenkaan löytynyt riittävän houkuttelevaa, joten jatkettiin matkaa kaupunkiin. Hesburger kuulemma ei kelvannut.

Riikan vanha kaupunki alkoi miellyttävästi vanhoilla rakennuksilla ja jatkuikin sellaisena koko päivän. Joka paikassa oli ruokapaikkoja terasseineen, toriaukiolla kaikenlaisia kojuja. Yhdessä tehtiin avotulella ruokaa. Jätettiin borssi- ja kaalikeitot väliin kuitenkin.

Kaupungissa oli ilmeisesti jonkinlainen keskiaikateematapahtuma, kojujen välissä liikkui ihmisiä säkkikangasasuissa (aika pakasta vedetyn näköiset ollakseen keskiaikaiset) ja yhdessä kohtaa oli tarjolla mahdollisuus vanhanaikaiseen muotokuvaukseen aikakauteen sopivassa asussa. Myös jousiammuntaan olisi ollut mahdollisuus. Toinen teema olivat iltalomailevat sotilaat, näkyi ainakin kolmea eri mallia maastopukuja. Isoja ryhmiä ravintoloissa ja sotilaspoliisiautoja kiertelemässä katuja.

Turistien perässä olivat myös polkupyöräriksojen kuskit ilmestyneet paikalle. Taisivat olla kesätöissä kun näytti ympäriinsä ajelu ja tikkuun paistettujen perunalastujen syöminen vievän suuren osan ajasta. Useasti myös Partybike ajoi ohitsemme, kyydissä 12 iloista polkijaa laulamassa karaokea juomat kädessään, edessä totinen kuski ja keskellä baaritiskillä tyttö kaatamassa kaljaa. Nähtiin myös ravintolan ovessa tarra joka kieltää hevosella ratsastamisen.

Pitkän empimisen jälkeen päätetään syödä hienommin ja mennään Ribs & Rock -ravintolan terassille. Ruokalistan annokset on nimetty bändien, kappaleiden tai albumeiden mukaan, on Red Hot chilipeppers ja Dark Side of the Moon. Muutenkin paikkaa on laitettu teemaan sopivaksi, vessaan vievä käytävä erotettu omakseen ripustamalla ketjuja verhoksi ja baarituolit kahden istuttavat moottoripyörän istuimet. Ennen ruokaa tarjoilija toi sievästi taitellut kankaiset lautasliinat ja asetteli tarkasti aterimet. Tilattiin omatekoista limpparia, mansikkaa ja raparperiä. Annos tuli, Petri ja Eme pitivät omistaan kovasti, minun taas näytti ja maistui keitetyltä maustamattomalta keuhkolta. Puoleen väliin pääsin ennen kuin kävi liian joustavaksi pihviveitselle.

Käveltiin puistoon kivien perässä, pienelle kukkulalle meni kivimuurilla rajattu polku. Huipulta löytyi betonista valettuja penkkejä ja selitys, että ne ovat taidetta. Toisella puolella kukkulaa virtasi joki suihkulähteineen ja polkuveneineen.

Kierrettiin takaisin kaupunkiin oopperatalon ohitse, esitys oli ilmeisesti alkamassa pian, koska pihalla oli runsaasti ihmisiä. Jätettiin kuitenkin väliin, kun arveltiin, ettei avojaloin sandaaleissa huolita sisälle. Sen sijaan käytiin ostarissa, josta ei löydetty mitään mielenkiintoista. Palattiin vanhan kaupungin keskusaukiolle, josta ostettiin jäätelöt ja hiplattiin eläinpatsasta, koska kaikki muutkin turistit vaikuttivat tekevän niin.

Käveleksittiin takaisin, tuuleteltiin onneksi jo viileämmässä ilmassa autoa ja tulkittiin carcassonnen lisäosan saksankielistä ohjetta. Ei kuitenkaan ehditty pelata

Yöllä 23.15 oli taas pieni ilotulitus. Aamulla heräiltiin yhdeksän aikoihin. Alkumatka Riikasta Pärnun suuntaan oli sekavin tähän mennessä, puhelimen opastuksen mukaan tulisi kummallisia kaistan vaihtoja. Päädytään tekemään kolme kertaa u-käännös, onneksi on sunnuntaiaamu ja liikenne rauhallisempaa. Reitti vie joka tapauksessa keskustan läpi pikkuteitä, katu on urilla ja huonokuntoinen.

Noin 15 km ajelun jälkeen tie alkaa selkenemään ja heti taajaman ulkopuolella nähdään Depot -niminen rautakaupan oloinen rakennus. Päätetään kurvata siihen.

Kaupasta löytyi kaikkea rakentajan tarvitsemaa ja muutakin. Ruokavalikoimaa on suunnilleen Siwan verran ja lisäksi löytyy huomattavasti Suomea suurempi alkoholivalikoima. Näiden jälkeen päästäänkin jo laattaosastolle, missä sielläkin on valikoimaa paljon enemmän kuin K-raudassa, hinnatkin näkyisi voivan jakaa neljällä. Muuhun valikoimaan kuului mm. kymmenmetrisiä pöytätasoja, valtava ruuvivalikoima, lintuja ja jyrsijöitä (myös puhuva papukaija 1499€) sekä yksi parivuotias nelivarvaskilpikonnan poikanen 139€. Myös uima-altaita löytyisi joka lähtöön.

Petri päätyi ostamaan armaflexin tapaista teknisentilan kupariputkien suojaksi sekä 45€ kääntyvän ruuvipenkin. Ruokapuolelta ostimme jotain pientä illaksi, sekä erikoisia minipatukan kokoisessa paketissa olevia asioita jukurttien vierestä. Pakkauksen sisästä paljastui kaakaotahnalla kuorrutettu oudosta mössöstä muotoiltu patukka. Sisus muistutti lähinnä raakaa taikinaa tai todella paksua jukurttia.

Keksihyllystä otettiin jotain vohvelin oloista, autossa selvisi, että olikin gluteenitonta nougattia. Rasiaa avatessa löytyi vakuumipakkaus jonka sisällä rasvaa läpi tihkuva toinen muovi. Maultaan se oli ihan hyvää, päädyttiin laittamaan loput jääkaappiin säilöön.

Ajomatkalla näkyi vähän meren hiekkarantaa mäntymetsän läpi ja aivan tukkoon parkkeerattuja levikkeitä maisemallisimpien kohtien lähellä.

Juuri ennen leirintäaluetta satuttiin risteyksessä kahden asuntoauton perään. Seurattiin niitä leirintäalueen portille, kun puhelin näytti taas vähän erikoisempaa tietä. Leirintäalueella saatiin asfalttipohjainen paikka läheltä päärakennusta, vähän viettävästä kohdasta. Vettä tuli kaatamalla, kun oltiin apuna vahtimassa, ettei Petri kolhi polkupyöriä viereiseen autoon.

Oltiin etukäteen katsottu Pärnusta kylpylä/vesipuisto Tervise Paradiis, johon lähdimmekin kävelemään jo melkein heti. Pari kilometriä oli matkaa, onneksi sade laantui tihkuksi matkan aikana. Yritettiin käydä matkan varressa pienellä ostarilla syömässä, mutta siellä ei ollut auki muuta, kuin pieni ruokamarketti. Käveltiin siis suoraan vesipuistoon, jonka aulasta löytyi Neptune Grill. Tilattiin jokainen eri annos, kaikkien annoksissa oli ranskalaiset oranssina grillimausteesta ja suolaakaan ei ollut säästelty. Salaattiakin lautasilta löytyi, jokaiselle oma suupalan kokoinen lehti.

Suihkujen yhteydestä löytyi tällä kertaa saunatkin, tosin Eme ei ollut löytänyt naisten puolelta höyrysaunaa lainkaan. Saunojen edessä oli myös se normaali +10C kylmäallas jäähdyttely pulahduksiin. Ei käyty.

Allasosasto näytti ensi alkuun pieneltä, mutta sitten löytyi kakkostaso allasbaareineen. Kylpylässä oli kaikkiaan mukavasti porealtaita ja leikkipaikkoja. Vesiputoukset ynnä muut seinäpärskyttimet olivat huomattavasti tehokkaampia kuin Trondheimissa. Liukumäkiä oli useampiakin, joista yhteen ei saanut mennä alle 10 v, raskaana olevat eikä heikko sydämiset. Tätähän tietysti kokeiltiin, kiellot taisivat johtua lähinnä pimeyden aiheuttamasta epätietoisuudesta mäen suunnan muutoksista, vauhti ei kiihtynyt kummoiseksi.

Hauskimmaksi mäeksi paljastui kuitenkin epätyypillinen kerroksesta toiseen laskeva 1,5 m leveä joki, jossa sai laskea useampi henkilö yhtäaikaa. Matkalle oli tehty mutkia sekä suvantopaikkoja, jopa pieniä ylämäkiä. Suvantoihin jäi helposti pyörimään jumiin jos laski sopivan mittaisena.

Neljä metriä syvän altaan laidalla oli myös kiipeilyseinä, jonka otteet olivat hitusen pienehköjä vettyneille käsille. Samassa altaassa olivat myös hyppypaikat, eikä valvojia ollut mailla halmeilla. Muut kylpylän asiakkaat eivät näyttäneet osaavan lukea seinällä olevaa kylttiä, jossa kiipeilylle ja hyppimiselle oli annettu omat aikansa.

Parin tunnin jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin. Sade oli loppunut, mutta tuuli oli kova. Illalla pelattiin vielä Carcassonea ja syötiin nuudeleita.

Aamupuuron jälkeen lähdettiin kaupungille kävelemään, matkaa oli alle kilometri. Ensimmäisenä löydettiin antiikkiliike, jossa Petri joutui ylipuhumaan itsensä jättämään yhden bensapolttimen ostamatta oletetun käytön puutteen vuoksi. Ei ostettu edes pikku haitaria, koska se vuosi liikaa ilmaa ohi.

Kävelykadun varsi oli täynnä pieniä putiikkeja, jotka olivat lähinnä käsityötuotteisiin ja -tarvikkeisiin keskittyneitä. Osa puisista tuotteista oli lähinnä laserleikkurilla tehtyjä, mutta osan eteen oli pitänyt jo nähdä vähän vaivaakin. Pellavavaatekaupasta löytyi Emelle pellavakangasta kahteenkin eri projektiin. Peflettikankaankin olisi voinut ostaa, mutta Petri ei halunnut leppäkerttuja takapuolensa alle.

Syömään mentiin Peetrin pitseriaan, jossa tilattiin pienet pitsat kaikille. Kävi ilmi, että pieni pitsa oli mikropitsan kokoinen, Petrille tuli ilmeisesti vahinkolaukauksena kuitenkin normaalikokoinen pitsa. Tosin oli eri täytteet, kuin oli tilattu.

Syönnin jälkeen jatkettiin ostoskeskuksiin, kolme keskusta sijaitsivat vierivieressä samalla kadulla. Kahdella niistä oli sama nimi, kolmas oli vielä sen verran keskeneräinen, että rakennuksen sisällä oli hankala päästä kaupasta toiseen ja välillä piti mennä ulkokautta. Lohkoja rakennukseen taisi syntyä kolme, jotka kaikki olivat kolmessa kerroksessa.

Tällä kertaa urheilu outlet -myymälästä löytyi ostettavaakin, Emelle joogamatto-sandaalit ja pellava-puuvilla-hamppu-lippis, itse ostin pitkät pyöräilyhousut ja huomiovärisen kirkkaanvihreän paidan. Sopiva housujen koko oli yllättäen xxl, mutta ei niitä muita kokoja hyllyssä ollutkaan.

Harhailtiin seuraavaksi kirjastolle, jossa päästiin langattomaan verkkoon etsimään sopivia käyntikohteita netistä. Löytyi pari kirpparia, joihin lähdettiinkin seuraavaksi. Ostettavaksi ei löytynyt muuta, kuin viipsinpuu Emen lankavyyhdeille.

Alkoi olla aika etsiä leivonnaisia. Kävelykadulta löytyikin leipomotuotteita myyvä kahvila, josta tilattiin kaikille teet ja valittiin tiskiltä leivokset. Petrille iso lohko suklaakakkua, Emelle pehmeä marenkileivos sekä muropohjainen pieni rommipallo, minä sain kesäisen keveän jukurttikakun mansikkakiille kuorrutuksella, sitäkin tuli hyvän kokoinen siivu.

Iltapäiväteen jälkeen, kun kaupunkikin alkoi olla kierretty, lähdettiin takaisin autolle löhöämään ja miettimään iltapuuhaa. Joen ympäri kiersi noin 10 km asvaltoitu kävely/pyörälenkki. Lähdin testaamaan uusia vaatteita ja varmistamaan että pyörä vielä toimii pitkän ja pölyisen kuljetuksen jälkeen. Lenkki oli tasainen ja melko selvä, yhdessä kohtaa se tosin meni erään talon takapihalta. Ensimmäistä sillan kohtaa jouduin vähän hakemaan, kun tuli pyörähdettyä sen alle asti. Sillalta poistuminenkin meni vähän pitkäksi. Koko matkan näkyi tasaisesti muita ihmisiä, aika varovaisesti sai ajella.

Luettiin netistä aiemmin, että Tervisessä on iltauinti halvemmalla, jos meni kello 20-22. Lähdettiin siis sinne illan viettoon, kun kylpyläkaupungissa kuitenkin oltiin. Perille päästiin vähän ennen kahdeksaa, joten käytiin vielä kävelemässä rannassa leveää siltatietä kosteikon yli lintutornille. Alla kurnutti lauma sammakoita. Mentiin vesipuiston respaan heti kahdeksan jälkeen, mutta siellä kerrottiin, että uiminen ja vesipuisto on kaksi eri asiaa; vesipuiston puoli sulkeutuisi puoli tuntia aiemmin ja sinne pitäisi maksaa täysi hinta, vaikka aikaa olisi vain puolet tavallisesta. Kuntouinti ei oikein vesiliukumäkiä etsineitä houkuttanut, joten kävellimme sen sijaan ruokakaupan kautta takaisin leirintäalueelle.

Pärnussa on näkynyt paljon myytävänä olevia taloja, myös paljon sellaisia joissa ulkoasuremontti on vuosia sitten jäänyt kesken. Osa taloista taas oli oikein hyväkuntoisia ja näyttäviä. Ympäriinsä kävellessä on näkynyt paljon eri värisiä, eri tyylisiä ja erilaisista materiaaleista tehtyjä taloja sulassa sovussa.

Illalla syötiin vielä nakkeja ja pannulla paahdettua leipää, ruokakaupasta tarttui mukaan mansikkarasiakin.

Tänään olisi pyöräretken paikka Tallinnaan. Väljempiä väyliä pitkin odotettavissa oleva matka olisi 150 km luokkaa. Petri ja Eme ajavat autolla Via Balticaa pitkin, minä omien eväitteni ja vesieni kanssa seikkailen keskemmältä.

Pärnun kautta kulkee kaksikin Viron valtakunnallista pyöräreittiä, näiden reittien perusteella päätin koukata alun vähän etelämpää ja poistua keskustasta 56 tietä pitkin. Pienen vahinko-oikaisun jälkeen reitti osoittautui ihan mukavaksi, tie kiemurteli muutaman kivikirkollisen pikkukylän kautta ja asfaltti oli suht ok pintainen. Pyörätien pätkiäkin oli siellä sun täällä melko satunnaisen oloisesti, eräskin jatkui umpikujaan sata metriä viimeisen poistumistien jälkeen.

Varsinaiset pyöräreitit olivat pidempiä ja kiersivät itäänpäin, joten lähdin omille teilleni. Isolle tielle käännyttyäni ja muutaman rekan imussa heiluttuani alkoivat sadepilvet kerääntyä päälle. Tuuli kuitenkin näytti käyvän sopivaan suuntaan ja pilvet vaikuttivat loppuvan juuri siellä minne olin menossa, joten jatkoin matkaa. Ensimmäiset 40 kilometriä olivat menneet niin jouhevasti etten vielä halunnut luovuttaa. Pian alkoikin isoja pisaroita tipahtelemaan ja muutaman kilometrin jälkeen satamaan. Tuuli kuitenkin oli myötäinen eikä sadekaan liian voimakas. Ennen hihojen alapuolten tai kenkien kastumista sade alkoi hellittämään ja loppuikin.

Pääsin pienemmälle tielle ja aurinko alkoi jälleen paistamaan. Seuraavat 40 kilometriä menivätkin parin kylän kautta koukkaavaa tietä seuraillessa ja välistä kevyitä eväitä syödessä. Hiljalleen takapuoleen alkoi sattumaan pehmustetuista housuista huolimatta ja taukojen määrä lisääntyi. Pääsin kuitenkin matkan keskiväliin sattuneeseen kaupunkiin (Rapla) ja etsin pizzapaikan nimeltä Pannipizza. Tiskin vieressä roikkui pizzojen koon valinnan helpotukseksi mallina iso ja pieni pizzan paistopannu. Valitsin isomman, normaalin pizzan kokoisen. Kaikkien näiden selvien vinkkien jälkeen vasta pizzan tullessa pöytään hoksasin että tämähän on pannupitza eikä normaali ohut. Ehkä oli nälkä. En millään jaksaisi syödä kaikkea ja loppujen kuljettaminenkin olisi melko vaikeaa täyteen ahdetussa pyörälaukussa. Pitsanmyyjällä kuitenkin oli antaa kaksi foliopussia johon jäänteet menivät tiiviisti, ja laukusta vedet pyöräpaidan takataskuihin nostamalla tilaakin löytyi.

Pizzaa sulatellessa pyöräilin kaupungista ulos autojen opasteita seuraillen. Vähemmän liikennöity vaihtoehtoinen reitti olisi kulkenut lännempää ja olisi ollut suunnilleen saman mittainen, mutta en tiennyt sen kunnosta mitään. Jatkoinkin valtatien leveää piennarta kolmisenkymmentä kilometriä ennenkuin liikennemäärä Tallinnaa lähestyessä alkoi kasvamaan ja päätin koukata pienemmälle reitille Kohilan kohdilta. Tarpeeton poikittaissiirtymä kasvatti matkaa jonkun kilometrin, mutta loppumatka osoittautui suurimmaksi osaksi pyörätielliseksi ja hyvä kuntoiseksi. Tässä vaiheessa myös yksi valtakunnallinen pyöräreitti oli koukannut reitilleni ja seurailin sitä loppumatkan.

Viimeiset 30 kilometriä ennen Tallinnaa olivat hyvin viitoitetut ja pyörätielliset. Tosin virolaisten kaikki pyörätien kanttikivet ovat vähintään viisisenttiset, joten kaikissa risteyksissä joutuu hidastamaan ja hypähtämään. Taajaman tihentyessä myös hyppiminen lisääntyi ja pyörälaukkuni alkoi hiljalleen valumaan sivulle lukuisista korjaus yrityksistä huolimatta. Kolmisen kertaa jouduinkin pysähtymään ja korjaamaan asian.

Tallinnassa pyöräreitin viitoitukset olivat paikoin hyvät ja paikoin hävisivät kokonaan. Koska ainoa karttani oli puhelimessa tämä tarkoitti pysähtelyä ja kurkkimista vähän väliä sekä muutaman lisämutkan. Itse reitti loppui vanhan kaupungin eteläpuolelle ja toinen reitti, jota pitkin arvelin pääseväni helpoiten leirintäalueelle, kulki vanhan kaupungin pohjoispuolelta. Ainoa ongelma oli, että karttani tekijä ei ollut katsonut aiheelliseksi merkata vanhaa kaupunkia selvästi, joten en tiennyt sen olevan siinä. Mukulakivikatuja taluttaen harvaillessa menikin ainakin tunti. Lopulta pääsin reitille ja hurautin leirintäalueelle ja autolle.

Kokonaismatkaksi tuli 171,26 km, ajaksi liikkeessä 8:11 ja keskinopeudeksi 20,9 km/h. Aamulla lähdin liikkeelle 9:45 ja autolla olin 20:30

Eme: Jannen lähdettyä pyöräilemään, mekin aloimme valmistautua ajomatkan alkuun. Puhelin olisi taas opastanut keskustan kautta, mutta Petri osasi hahmottaa reitin suoraan ohittavalle isolle tielle. Parin kymmenen kilometrin päässä alkoi taivas tummumaan uhkaavaksi ja reittimme itäpuolella jysähteli salamoitakin. Arvelimme Jannen reitin kulkeneen eri kautta ja toivoimme hänen kerkeävän pois ukkosen alta.

Jonkun verran ennen Tallinnaa huomasimme tien vieressä rautakaupan, johon päätimme pysähtyä. Tämä ei ollut yhtä suuri, kuin se jossa aiemmin kävimme, mutta kyllä täältäkin olisi saanut rakentajille talkoojuomat ostettua. Ison tien toisella puolella oli Autoasi -varaosaliike, josta kuulemma on osiakin tilailtu.

Jatkoimme matkaa kohti Tallinn City Camping -leirintaluetta. Matka kaupungin läpi meni suurimmaksi osaksi hyvin, yhdesti emme osanneet kääntyä oikein vaan kävimme pienen ylimääräisen mutkan omakotitaloalueella. Viimeiset parisataa metriä alueelle olivat kuitenkin käsittämättömät, puhelin ohjasi ensin yksityistien alkuun, sitten pyörätielle ja lopulta tien pätkälle, jonka päässä näytti olevan vain rakennustyömaa ja rekkojen lastausalue. Sen ensimmäisen yksityistien ajettuamme löysimme upean linnamaisen kivikartanon, jonka portilla vartioi leijonapatsaat. Emme ajaneet sisään portista. Kävimme läheisen konserttisalin pihassakin pyörimässä ja päätimme jalkautua etsimään leirintäaluetta.

Drive-in pitserian pihassa kysyimme neuvoa muutamalta ruokailijalta, jotka eivät tainneet olla paikallisia, eivätkä osanneet auttaa. Ohikulkija oli kuitenkin kuullut kysymyksemme ja vahvisti, että kukkulan laella on leirintäalue, hänen ohjeillaan löysimmekin omakotitaloalueen halki leirintäalueen takaportille, joka oli lukittu. Sieltä kuitenkin näimme työmaa-alueen, jonka läpi emme olleet lähteneet ajamaan aiemmin. Palasimme siis samaa reittiä takaisin umpikujalta vaikuttaneelle pikkutielle ja jatkoimme tällä kertaa matkaa rekkojen lastausalueelta nurkan takana olleelle leirintäalueelle saakka.

Heti kirjautumisen jälkeen purimme pyörät telineestä ja lähdimme ajamaan kohti kaupunkia. Matkaa oli noin 2,5km. Jätimme polkupyörät ketjulukolla mainoskylttiin kytkettynä surffaukseen, rullalautailuun ja -luisteluun erikoistuneen liikkeen eteen ja jatkoimme loppumatkan kaupunkiin jalan.

Menimme ensimmäisenä kiertelemään vanhaa kaupunkia, jonka muurit olivat komeimmat tällä reissulla näkemistämme. Ennen tarkempaa ihastelua kävimme vielä syömässä Kolmen Konnan Grilli -ravintolassa, jonne sinnekin oli sangen hankala löytää. Menu löytyi kadun varresta terassin vierestä, joten menimme terassille istumaan. Tarjoilija toi meille kuitenkin eri ravintolan menut ja kävikin ilmi, että olimme väärällä terassilla. Tarjoilija ohjasi meidät sisälle ravintolaan, jossa sielläkin jouduimme kysymään toiselta tarjoilijalta opastusta. Lopulta oikea paikka löytyi kivisestä kellarista. Ruoka oli mainiota, Petrin annoksen mukana tuli yllättäen myös snapsi.

Syönnin jälkeen kiertelimme hetken lähialuetta, kunnes löysimme reitin muurin harjalle. Kulku ylös maksoi 3€/hlö. Harjalta näkyneet maisemat ovat varmasti olleet komeat aikanaan, ennen kuin viereen on rakennettu lähes yhtä korkeita taloja ja paikoitellen sieltä yhäkin näki kauas. Harjalta pääsi käymään myös tornissa, jonne johtavat portaat toivat turistivirtoineen elävästi mieleen asuntomessut kapeutensa ansiosta. Nämä portaat vain eivät kivisinä notkuneet ihmisten painon alla.

Tämän jälkeen kiertelimme vielä ostoskeskukset sen kummemmin ympärille katselematta ja pyöräilimme takaisin leirintäalueelle.

Laiva Tallinnasta Helsinkiin lähtisi 08:00 ja olisi perillä 10:30. Kukaan meistä ei ollut ennen matkustanut auton kanssa lautalla, joten varattiin hommaan hyvin aikaa ja herättiin 5:30. Pestiin vain hampaat ja jätettiin aamupalakin välistä.

Terminaalille löydettiin helposti, eikä liikennettäkään ollut, joten oltiin hieman etuajassa ja kaikki portit olivat vielä kiinni. Paikalla oli vasta pari autoa jonottamassa ykkösportille, kuskit katselivat pihalla ympäriinsä, ajettiin toiselle odottelemaan. Pian molemmat autot siirtyivät meidän taakse, ilmeisesti kuvittelivat vanhan asuntoauton tietävän miten laivaan mennään.

Portille annettiin vain netissä lippujen varauksen yhteydessä saatu varausnumero ja saatiin liput, kirjainlappu ripustettavaksi peiliin sekä ohje ajaa eteenpäin. Laivan lastaajat viittoivat meidän ajamaan ympäri laivan viereen odottamaan. Taustapeililapussa luki että kaasupullot pitää sulkea ja merkitä, joten käytiin kysymässä autojen ohjaajalta kaasusta ja saatiin tarra auton kylkeen.

Hiljalleen meidän taakse ilmestyi lisää asuntoautoja ja viereen toinen jono henkilöautoja. Konttien ja rekkojen lastauksen jälkeen meidät ohjattiin ajamaan sisään aivan keulaportin eteen. Ihmeteltiin vähän aikaa että mitäs nyt ja kun muut autoilijat alkoivat lipumaan kohti portaita seurattiin niitä. Sisällä pyörittiin vähän aikaa tutkimassa ruokavaihtoehtoja, melko päättämättöminä väsymyksestä ja nälästä. Lopulta vaan mentiin kilohinnalla myyvään buffettiin.

Aamupalan vähän piristettyä puuhailtiin ne perus lauttahommat; käytiin tax freestä liikaa karkkia, pyörähdettiin kannella ja sitten istuskeltiin odottamassa loppu matka. Läppäri kun oli mukana niin saatiin samalla kirjoitettua eilisen jutut nettiin.

Saariston ilmestyessä ja kellon lähestyessä maaliaan alkoivat ihmiset liikehtimään. Siirryttiin autoon odottamaan ja jännittämään kuka päästetään ensimmäisenä ulos. Arpaonni suosi ja päästiin seikkailemaan satamasta ulos ilman ketään jota matkia. Onneksi viitoitus oli selkeä ja puhelinkin osasi reitin suoraan laivasta asti. Tosin reitti meni aivan keskustan läpi ja muutakin liikennettä oli. Mutta oltiinpa tätä liikenteessä istumista jo harjoiteltukin ja nyt kun vielä osattiin lukea viittoja ja oltiin varmoja liikennesäännöistä niin melko leppoisesti se meni.

Suunnattiin ensimmäisenä Varustelekaan ostamaan Petrille se maastoasu mitä oltiin koko reissu yritetty löytää. Eme löysi myös 3e hintaisen Portugalin armeijan paidan joka ei varmasti olisi sopinut kenellekkään. Pyörähdettiin myös viereisessä Varustenetissä katsomassa olisiko siellä longboardeja tai kajakkeja, vaan eipä nähty eikä jaksettu kysellä kun niitä myyville kaupoille oli jo osoitteet tiedossa.

Ajeltiin Itäkeskukseen ja puolivahingossa hajauduttiin tutkimaan eri urheiluliikkeiden tarjontaa. Paikan suunnittelija oli onnistunut piilottamaan kaikki sisään- ja uloskäynnit hyvin ja useaankin otteeseen piti kierrellä ympäriinsä kauemmin kuin olisi halunnut. Lopulta keräydyttiin kaikki XXL:ään josta löytyi molemmat haetut tavarat.

Alunperin oli tarkoitus ostaa täältä Emelle longboard ja jatkaa matkaa vielä toiseen kauppaan kajakkia katsomaan, mutta kun oltiin vain hakemassa halpaa peruskajakkia ilman suurempaa väliä merkistä tai mallista… Arvottiin taas aikamme että mikä malli ja ostaakko ja että saahan sen nyt asuntoauton katolle varmasti. Lopulta pyydettiin tarjous sekä laudasta että kajakista ja sen tavaroista yhdessä.

Eme lähtee etsimään kuormaliinoja myyvää kauppaa. Minä ja Petri kannetaan kajakkia ensin kassojen ohi, sitten alas rullaportaita, pitkin jalkakäytävää, kaksista liikennevaloista, joissa toisissa jäädään kaistojen väliin poikittain odottamaan ja vielä pitkin parkkipaikkaa. Autolla nostetaan kajakki katolle ja jäädään odottamaan Emeä ja kuormaliinoja. Vartin kuluttua liinat tulevat, Prismasta kuulemma olivat loppuneet ja parissa muussakaan kaupassa ei ollut ennen kuin lopulta tärppäsi. Kajakki saadaan tukevasti kiinni, tosin jää vähän taakse ja keula ilmaan, näyttää melkein pois paikaltaan valahtaneelta.

Kaikki shoppailut on saatu onnistuneesti suoritettua ja päästään vihdoin lähtemään pohjoiseen. Kehätiellä pitää vielä jarruttaa voimakkaasti ettei päädytä neljän auton ja yhden peräkärryn ketjukolariin jatkoksi. Pysähdytään pari kertaa, ensin tarkistamaan kajakin kiinnitys ja toisen kerran paistamaan eilisen pannupitsan tähteet ja vaihtamaan Eme kuskiksi.

Matkalla on vielä yksi pysähdys, Varkaudessa aseliikkeessä. Eme on etsinyt itselleen sopivaa haulikkoa ja sitä pitäisi sovittaa. Matkalla soittelevat ja sopivat että käyminen käy. Niinpä koukataan keskustaan ja minä jään istuskelemaan autoon. Pyssy on sopiva, mutta lupia kun ei ihan vielä ole niin ase jää varaukseen ja postin kuljetettavaksi. Ajellaan Kotipizzaan.

Loppumatkan ajan minä ja perillä ollaan siinä yhdentoista aikoihin. Kilometrejä kertyi noin 5800 ja kulutus pyöri 10l/100km molemmin puolin