Aamulla Petri ja Eme hyökkäsivät etupenkeille ja lähtivät ajamaan kohti vesivessoja, kun vielä olin peiton alla. Luksuslevikkeellä aamupuuroa keitellessä katsottiin, kun viereisen talon mummo siivosi vessoja lähemmäs tunnin. Jatkettiin matkaa reilu tunti, kunnes muistettiin, että piti tarkistaa öljyt ja pysähdyttiin hetkeksi rauhoittelemaan moottoria. Huomattiin myös, että jätesäiliössäkin on tyhjennysventtiili, joka olisi pitänyt sulkea. Onneksi ei olla kuin lähinnä pesty käsiä.
Päivän suunnitelmana oli ajella Åndalsnesiin, katsella ympärille ja käydä mahdollisesti kävelemässä jossain ylempänä. Tie erosi E6:sta Bodnåsissä ja alkoi pitkän laskeutumisen vuorilta takaisin rannalle. Yhdessä vaiheessa liikennemerkki kertoi seuraavan 17 km olevan jyrkkää alamäkeä, muutenkin valtaosa sadasta kilometristä meni moottorijarrulla.
Maisemat alkoivat hiljalleen muuttua Norjamaisemmiksi, kun vuoret nousivat korkeampina ympärillämme. Pysähdyimme design huoltoasemalle, jonka info-taulusta kävi ilmi, että olimme Trollveggenin juurella. Läheltä löytyi myös hautakivi, jossa listattiin vuorelle kuolleet kiipeilijät ja basehyppääjät, suomalaisia edusti -85 Jari Mynttinen. Aseman sisällä taulut kertoivat, että ryhmä brittejä kiipesi ensimmäisen nousun vuonna 1958 ja tämä herätti mielenkiinnon aluetta kohtaan. Asiasta oli kirjoitettu kirja ja tehty dokumenttielokuva, jonka olisi voinut katsoa. Matkamuistomyymälästä ei löytynyt Emen kokoista norjapaitaa.
Asuntoauto jätettiin jälleen parkkiin keskustan läheisen kaupan pihaan ja lähdettiin pyörillä tutkimaan. Pieni paikka, joka tuntui vielä pienemmältä, kun keskusaukio oli remontissa. Joka paikassa puhuttiin Raumasta, oli Raumarockin järjestelytoimistokin. Käytiin syömässä Mama Rosassa, olisi ollut pizzaa, vaan kaikki päätyivät tilaamaan muuta.
Takaisin pyöräiltiin eri reittiä ja katseltiin lähinnä omakotitaloja. Kaikki vaikutti olevan niin märkää, että päätettiin levätä hetki ja jatkaa sitten matkaa. Reittimme palasi noin 100 km samaa tietä takaisin. Mikä tullessa vaikutti alamäeltä, oli hämmentävästi palatessakin alamäki. Auton nopeuskin oli paluumatkalla ainakin 10 km/h nopeampi, kuin tullessa. Risteyskaupungissa pysähdyimme ostamaan pehmikset. Petri ja Eme saivatkin omansa, minä valitsin käydä euroja syövässä vessassa, jonka jälkeen kioski olikin sulkenut sujuvasti 15min etuajassa ovensa.
Yöpaikkaa etsiessä ohitellaan kolmet eri iltakylvölle menevät traktorit. Auto tuntuu vertyneen vähän joten ohittelukin onnistuu mukavammin. Valtatietä on suoristettu louhimalla ja jätetty vanha metsän ja kallion taakse jäävä osa suojaisaksi levähdyspaikaksi. Yksi rekka on jo paikalla, mutta nehän ei paljoa mekkaloi kuin lähtiessään… Katsellaan vähän ympärille koska on vielä melko aikaista, ympäristössä on lähinnä kauheasti puita ja koski, joka on niin alhaalla kalliossa ettei sinne pääse.
Autolle palatessa kuullaan, kun rekka käynnistyy ja nostaa kierroksiaan. Tätä jatkuu kymmenisen minuuttia ennen sammumistaan. Jonkin ajan kuluttua sama toistuu. Auton perässä lukee Thermo, eli ilmeisesti kylmäkuljetus. Yöpaikkojen vähäisyyden takia ei kuitenkaan lähdetä etsimään uutta paikkaa. Läheinen kivilouhimo pitää vähän ääntä myös, läheinen koski pauhaa vaimeasti ja yksi junakin menee ohi vastarannalla. Rekan ollessa hiljaa paikalle kaartaa toinen asuntoauto, saa nähdä pysyvätkö koko yötä