Herätys viideltä, puuroa kiehumaan. Päivän tavoitteena kiivetä Half Domen huipulle, palata leiriin, syödä ja jatkaa takaisin autolle. Leiristä matkaa huipulle 5.1 km ja nousua 217 m. Matka menee vähän helpommin kuin eilinen kun varusteeksi valittiin lähinnä vettä ja meloni. Ihmisiä näkyy jonkun verran, mutta paljon vähemmän kuin eilen. Joku porukka kertoo lähteneensä eilen illalla San Franciscosta seitsemältä ja alkaneensa kävellä aamulla puoli kolmelta. Polku jyrkistyy hiljalleen, ensin kallioon hakatuiksi portaiksi ja sitten 45 asteen kulmassa nousevaksi vaijeriportaikoksi. Vaijereiden alapäässä on isot kasat työrukkasia nousua auttamaan. Paikalla on tässä vaiheessa jotain kymmenisen ihmistä, joten nousemiseen ei mene kovinkaan kauaa, näytti paljon pahemmalta kuin oli. Half Dome 2693m nyt siis valloitettu. Ylhäältä näkyi ympäri laaksoa varsin hyvin ja hienosti. Turisteja oli parisen kymmentä, kiipeilijäpari oli yhdeltä sivulta tulossa ylös. Näköaloja katsellessa vaivalla valitut aurinkolasit luiskahtivat alas paidankaulukselta ja tietenkin alas reunalta. Ensin oletin että sinne nekin lasit sitten meni, mutta tarkempi tutkiskelu osoitti että ne lojuivat kielekkeellä kymmenisen metriä alempana. Melko lähelle pääsi suht turvallisesti sivulta, mutta viimeiset tiputukset näyttivät monen sadan metrin kielekkeen laidalla vähän liian jännittäviltä halpahallilasien pelastamiseen. Toisaalta taas tarina houkuteli ‘tiputin lasit ja kiipesin ne takaisin kielekkeeltä, Half Domella’. Jätin kuitenkin hautumaan ja alettiin syömään eväitä, eli parikiloista melonia.
Kiipeilijät alkoivat lähestyä huippua ja reitti vaikutti erehdyttävästi suuntaavan kohti juuri sitä kielekettä missä lasit olivat. Ville sitten huuteli ja pyysi tuomaan ne, minä kipaisin sitten hakemaan ne ja vein loppu neljänneksen cantaloupesta. Eivät kuulemma heti keksineet että mikä olisi ollut parempi yllätys pitkän nousun lopuksi kuin tuoreet hedelmät, olivat lähteneet kiipeämään edellisenä aamuna neljältä ja yöpyneet kielekkeellä kun olikin kestänyt.
Huipulta laskeutuessa vaijerit olivat jo aivan täynnä ihmisiä ja alapäässä oli reilusti jonoakin. Koska samoja portaita mentiin sekä ylös että alas vaikutti laskeminen kestävän melko tovin. Portaissa kyllä mahtui ohittamaan toisen hyvin, mutta osa ihmisistä vaikutti olevan melko pitokykynsä rajoilla joten vauhdikkaat ohitukset tuskin olisivat olleet turvallisia. Melko nopeasti parhaaksi tyyliksi osoittautui siirtyminen portaiden ulkopuolelle ja puolittain juokseminen alaspäin käsillä jarrutellen aina vaijerinpätkän vapautuessa. Alapäässä joku vanhempi herra kuului selittävän että on käynyt täällä viikonloppuisin ainakin 15 kertaa eikä koskaan ole nähnyt niin paljoa ihmisiä. Paluu matkalla leiriin (5.1 km, -217 m) ihmisiä lappoi koko ajan lisää ja lämpötila vain nousi.
Leirissä syötiin spagettia jauhelihakastikkeessa valmispussista (todella vaihteleva ruokavalio) ja pakattiin tavarat. Matkalla pariin kertaan tuntui pisaroita, mutta ei sentään alkanut satamaan, olisi vauhti hidastunut huomattavasti kun kivinen polku olisi liukastunut ja vielä mutaista vettä alkanut virrata. Paluumatkan pituus oli 7.6 km ja laskua tuli 1246 m. Yhteensä tänään taivallettiin 17.8 km ja laskeudutiin 1463 m. Kaiken kaikkiaan reitti oli 24.6 km.
Erämaaluvan saaneet saavat olla yötä retkeilijöille varatulla teltta-alueella ennen ja jälkeen vaelluksensa hintaan $20 teltta. Jonotusta edeltävänä yönä sinne taas ei pääse, koska eihän silloin vielä ole vaadittua lupaa. Päätettiin jäädä sinne koska se oli varma yöpaikka. Suihku maksoi $5 hengeltä ja sinne oli melko pitkät jonot, Ville päätti pestä joessa. Paluumatkaa teltalle kävellen ei oltu merkattu mitenkään ja se menikin vähän harhailuksi. Typerä puisto kun kertakäyttömukeissaankin kehottaa ihmisiä käyttämään bussia ja kävelemään ennemmin kuin autoaan ja sitten ei ole opasteita ja reittejä kuin autoille… Yöksi tavarat piti taas kerran karhusuojata.