Tanskan lävistys

Helsingörin katukuvaa
Helsingörin katukuvaa

Tanskassa Helsingörissä oli rautatieasema kätevästi sataman vieressä.

Lihakauppa
Lihakauppa

Ei jaksettu heti jatkaa matkaa vaan lähdettiin kiertelemään ympäriinsä aamuista keskustaa. Kaikki rakennukset oli vanhoja ja hienoja, oli leipomoita ja lihakauppoja ja juustokauppoja sekä viinikauppoja, jotka pitivät osaa valikoimastaan kätevästi kadulla. Ajateltiin ostaa tuoretta leipää ja kinkkua evääksi, mutta kaupat ei huolineet Elektronia eikä automaatista olisi saanut kuin 200 tanskan kruunua minimissään, joten jouduttiin luopumaan ajatuksesta, koska ei aiottu olla Tanskassa niin kauaa että saataisiin tuhlattua ~30e. Niinpä päätimme jatkaa matkaa.

Pikainen pysähdys Köpiksessä
Pikainen pysähdys Köpiksessä

Vajaan tunnin junassa nuokkumisen jälkeen saavuimme Kööpenhaminan hienolle vanhalle asemalle. Seuraavan Hampurinjunan lähtöön oli aikaa reilu tunti, joten suunnistimme kaupungille etsimään inhimillisen hintaista ruokakauppaa. Pienen pyörimisen jälkeen löysimme sellaisen, Rema1000. Elektroni toimi ja saimme täydennettyä varastomme. Paluumatkalla asemalle löysimme vielä Hard Rock Cafe:nkin.

Pakollisten paikkalippujen ansiosta junamatka oli stressitön. Pöytäpaikkaamme oli paikka jollain tytölläkin, mutta se lähti melko pian kaverinsa luo istumaan muualle. Vaikka oli vasta aikainen iltapäivä ja valoisaa, alkoivat univelat painamaan ja aikansa pilkittyään jokainen vähitellen hakeutui parempaan asentoon tai tyhjemmälle paikalle makuulleen. Maisemina vilisi tuulivoimaloita ja saarien välit mentiin korkeita siltoja pitkin.

Rødbyssä meidät lastattiin vaunuineen päivineen autolauttaan ja lähetettiin kohti Saksaa.

« Junailua Ruotsissa Hampuriin »