Reilu tunti odottelua jälleen että päästäisiin hieman eteenpäin. Perpignau, se paikka missä oli seitsemän kebabpaikkaa, oli tällä kertaa hereillä. Tommi jäi vahtimaan rinkkoja ja minä ja Antti käytiin kaupassa. Sattui pieni ja kallis, mutta jotain budjettievästä löytyi silti, tonnikalaa… Kaupasta tullessa näkyi savua tulevan jostain, ensin naureskeltiin että jonkun Ahkimin uuni palaa, vaan tarkemman tarkastelun jälkeen näytti savu tulevan Hertzin yläkerrasta. Aina tuntuu jotain pelastettavaa olevan siellä, kun viimeksi ambulanssi lastasi jotain kyytiin.
Junan Avignoniin piti tulla 10:20. Mitään ei tapahtunut ja jonkun viiden minuuttin päästä juna vain hävisi monitoreilta, reilua. Pienen selvittelyn jälkeen huomattiin että Pariisiin menevä juna matkustaa Marseillen kautta, joten sillä pääsisi vähän edemmäs ja isommalle asemalle.
Juna oli TGV:n hieno kaksikerroksinen. Koska oltiin huomattu että konduktöörit ei jaksaneet välittää reililipulla matkustavien paikanvarauksista, hypättiin vaan kyytiin pakollisesta paikanvarauksesta huolimatta. Ensin saatiin istua pöydässä, sitten normaaleilla paikoilla, sitten mentiin ravintolavaunuun, jossa baarijakkaralla oli jo huomattavasti hankalampi torkkua.
Marseilleen asti matkustettiin, sitten taas tunti odottelua ennenkuin juna lähti, tällä kertaa kohti Nizzaa. Juna oli tupaten täynnä ja matkaa paljon, ensin seisoskeltiin ravintolavaunussa, sitten istuskeltiin ravintolavaunussa. Lopulta, melkein perillä, päästiin istumaan normaaleille paikoille. Kummallakaan matkalla meidän lippuja ei edes tarkistettu.
Nizzasta suunnattiin Monacon kaupunkivaltioon lähijunalla. Paikat oli siistimmässä kunnossa ja hienonpia muutenkin. Löydettiin postilaatikon vierestä kadulta pylvääseen kiinnitetty defibrilaattori (tms, se millä lääkärit täräyttää kun sydän jotain jotain). Suunnattiin rantaan ja leikittiin turisteja, kuvattiin ja kysyttiin infosta että missä on lähin McDonalds. Oli kiinni, joten pojat kävi kaupasta evästä ja sitten tuhlattiin ostamalla perhepitsa, vaikkei ihan vielä Italiassa oltukaan.
Syönnin jälkeen lähdettiin takaisin. Asemalla huomattiin että juna pääsisi suoraan Roomaan asti, ja aikataulu sopisi nukkumiseen loistavasti. Niinpä päätettiin että käydään Firenzessä paluumatkalla. Arveltiin että kannattaa varata paikat niin saa nukkua kunnolla, joten suunnattiin lippuluukulle. Se oli kiinni, joten taas oli luvassa jännitystä paikan vapauden kanssa. Käytiin vessassa pesemässä hampaat odotellessa.
Juna oli täynnä. Tungettiin arvotavarattomat rinkat käytävän ylähyllylle. Konduktööri osoitti kahden ja yhden hengen vapaat paikat eri hyteistä ja koska minulla oli rinkan säätäminen kesken pomppasivat pojat kahdestaan samaan hyttiin ja jättivät minut viiden tytön kansoittamaan koppiin, luonnollisesti keskelle. Kolme tytöistä oli meksikolaisia ja kaksi korealaisia. Korealaiset juttelivat keskenään, meksikolaiset enimmäkseen keskenään, mutta utelivat välistä kaikenlaista ja sitten taas jatkoivat espanjaksi. Hytin penkit sai kaadettua/vedettyä yhteen, jonka jälkeen hytistä muodostui yksi iso sänky. Melkoisen tiivistä oli eikä paljoa mahtunut pyörimään, kummaltakin puolen jaloissa oli kiinni joku. Plus bonuksena se että koko päivän oli ollut jotai 30+ astetta, eikä vaunussa ollut mitenkään viileää vieläkään.
Aamulla ihan hyvin nukutun yön jälkeen sain kuulla että Antti ja Tommi olivat joutuneet kolmesti vaihtamaan hyttiä, ja saaneet nukutuksi vain vähän, vaikkakin jossain vaiheessa olivat olleet jonkun kanssa kolmelleen hytissä isolla sänkyllä.