Hampurissa vaeltelua

Aamu aloitettiin yhdeksältä. Päästiin ihan suihkuun ja kaikkea. Keiteltiin aamupuuro ja tajuttiin että saadaankin syödä puuroa ja lihapullien loput eiliseltä. Vaan ei, joku oli mennyt syömään ne jääkaapista, vaikka oltiin ilmastointiteipattu ne umpeen ja kirjoitettu päälle kaikenlaista. Eli sitten syötiin pelkää paljasta puuroa. Tai no minulla oli banaanikin, nuo muut päättivät syödä ne puuroa odotellessaan. Keitettiin teetä pulloihin ja päästiin vihdoinkin nettiin korjaamaan systeemit. Tai oikeastaan vaan löydettiin vika eikä voitu tehdä sille mitään, mutta nyt ainakin osataan kiertää se, luultavasti. Pikainen pakkaaminen ja huoneen luovutus 11.00 ja kadulle.

Pienen pyörimisen jälkeen päätettiin viettää tämä päivä Hampurissa ja kävellä asemalle metroilun sijaan. Löydettiin puisto ja lähdettiin sinne, löydettiin kiva varjoinen penkki ja jäätiin istuskelemaan sinne hetkeksi. Koiria juoksenteli omistajien istuessa auringossa nurmikolla ja minut hylättiin kirjoittamaan ja vahtimaan tavaroita. Jonkin ajan kuluttua uudella aurinkorasvakerroksella varustettuna jatkoimme matkaamme läpi puistojen. Televisiotornin juurelta alkoi toinen puisto, oikein aidattu ja hienosti hoidettu. Siinä kun rauhassa lueskelimme esitteitä niin joku turkkilainen huonoa saksaa puhuva setä tuli selittämään meille kaikkea. Pienestä kielimuurista huolimatta saimme luultavasti korjattua että me tykätäänkin tytöistä, ollaan suomalaisia eikä englantilaisia, eikä olla täällä katsomassa jalkapalloa.

Lampi puistossa
Lampi puistossa

Sisällä puutarhassa oli paljon erilaisia hyvin hoidettuja alueita. Ruusuja oli yhdessä kokonaisuudessa vaikka miten paljon, oli lapsille leikkipuistoja sekä lampi. Japanilaisessa puutarhassa jotkut olivat kuvaamassa. Oli tytöllä päällään valkoista ja enkelin siivet selässään.

Puistossa
Puistossa

Sitten innokas puistonvartija tuli häätämään niitä. Oli hienoja kivisiä puroja ja hienosti hoidettuja ja aseteltuja kasveja. Japanilaisen puutarhan jälkeen jatkoimme vähän tavallisempaan puutarhaan ja näimme samean vihreässä vedessä hiljalleen lillumassa neljän valtavan oranssin kalan parven. Puiston laidalta ostimme jäätelöt, 60snt sellainen pienen pallon luokkaa oleva kügel eis.

Posetusta larppi-shopissa
Posetusta larppi-shopissa

Kaupungissa ensimmäisenä silmiimme sattui Mytholon, larppaus ja roolipelikauppa. Sisältä löytyi valtava valikoima todella hienoja boffereita, levyhaarniskan osia, jousipyssyjä, viittoja, keskiaikaisia vaateita, Robin Hood -trikoita sekä Hattori Hanzo -katana. Otettiin kasa kuvia ja jatkettiin matkaa.

Ydinkeskustan laitoja kierrellen etsimme ruokakauppoja. Ei oikein löytynyt mitään, suunnattiin joelle päin. Kasa kyhmyjoutsenia oli tytön ruokittavana, ihan kädestä asti nokkivat paahtoleipää. Löydettiin kalliinoloinen leipomo ja ostettiin patonki. Sekalaiset hurraukset alkoivat patongin loppupäässä, jalkapallofaninoppaastamme selvitimme että oli menossa mitä luultavimmin Saksa-Ruotsi peli. Burger Kingin vessaa vahti portsari joka olisi halunnut 50 senttiä sisäänpääsystä. Päätettiin etsiytyä kauemmas keskustasta.

Jalkapallohuumaa
Jalkapallohuumaa

Vähän ajan kuluttua löydettiin normaali kauppa ja saatiin ostettua leipää ja jogurttia sun sellaisia. Jatkettiin vielä vähän kauemmas ja löydettiin pieni aukio joka vaikutti sopivalta saksalaisten vakoilupaikalta. Hurraa huutojen tihentyessä ja lipunkantajien rynnätessä kaduille alkoi vaikuttamaan vähitellen siltä että Saksa olisi voittanut. Monet iloisessa tilassa olevat nuorison edustajat heiluttelivat lippuja, huutelivat Deutschlandia ja hoilasivat kaikkea tunnistamatonta, mutta yhteistuumin kuitenkin. Pian eräs keski-ikäinen mies juoksi stringeissa ja sukissa patsaan ympäri huutaen ylväästi maansa nimeä. Lienee turhaa edes mainita että meillä on kuva siitä, pääsis vaan nettiin… Autoittain saksalaisia lippuineen tööttäilivät menemään.

Paikallinen nähtävyys
Paikallinen nähtävyys

Torin laidalla oli sumulasilla ympyröity pisuaari, ja Antti meni rohkeana miehenä testaamaan sitä. Löysi kaverin vaan eivät pissineet ristiin.

Käveltiin asemalle ja yritettiin ottaa juna Amsterdamiin, mutta ei mennyt enää tämä iltana suoraan, joten varattiin istumapaikat Brysseliin. Koska aikaa oli puolisentoista tuntia päätettiin pyöriä vielä kaupungilla. Otettiin kuvia kesyistä joutsenista ja suunnattiin takaisin asemalle. Junassa huomattiin että oltiin päästy kuuden hengen hyttiin kahden norjalaisen reilaajan kanssa, puhellaan kaikenlaista, pitäisi yrittää nukkuakin kohta.

« Hampuriin Brysseliin saapuminen »