Brysselin ilta

Brysselin pytinkejä
Brysselin pytinkejä
Miten niin liikaa johtoja?
Miten niin liikaa johtoja?

Lähdettiin sitten kävelemään toista asemaa kohti, tavoitteena löytää joko satunnainen hostelli tai ruokakauppa tai jotain. Karttana digikuva melko seikkaperäisestä bussikartasta. Alkuosa matkasta meni ikkunapintaisten wtc-tornien katveessa. Niiden välissä kulki todella tarkkaan puutarhuroitu puisto moderneine taideteoksineen.

Pian tornit kuitenkin loppuivat ja alkoi belgialaismaisemmat yhteenrakennetut monikerroksiset tiilitalot. Käveltiin pitkin jotain satunnaista katua, jonka varrella olevat pikkukaupat olivat konditorioita lukuun ottamatta kiinni eikä ihmisiäkään oikein näkynyt missään. Pian hoksattiin että on todella varhainen sunnuntaiaamu, joten moinen autius on ihan luonnollista.

Saarrettu
Saarrettu

Pysähdyttiin syömään eilistä leipää ja purkkimakrillejä jonkin vanhan kirkon taakse. Kirkon erillisen kellotornin ympärille oli rakennettu kerrostalo ja ennen ilmeisesti valkoinen kirkko kasvoi jotain mustaa yksityiskohtiensa syvennyksistä. Sateen alkaminen keskeytti ruokahetkemme ja etsiydyimme suojaan. Koska sade ei tuntunutkaan yltyvän, vaan jatkui tihkuna, suunnistimme eteenpäin kohti puolituntematonta. Löysimme puiston jossa maahanmuuttajan näköiset lapset pelasivat jalkapalloa.

Koirapatsas
Koirapatsas

Yritimme uudestaan syömistä, eikä edes makrillipurkin avaaminen yllyttänyt sadetta valumaan niskaamme. Matkaa jatkettuamme löysimme reviiriään merkkaamassa olevan koirapatsaan sekä torin joka oli vallannut kadunlaidan aseman vierestä.

Asemalla pyörimme hetkosen, jonotimme väärään paikkaan ja lopulta saimme listan halvoista hostelleista. Pienen soittelun ja hintavertailun jälkeen päädyimme kuitenkin telttailemaan. Matka telttapaikalle ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertainen. Ensin oli ajettava paikallisella raitiovaunulla, eli tramilla reiluun puoleenväliin, siitä jatkaa bussilla ja vielä jäädä pois oikealla pysäkillä Beerselin kylässä.

Tram, sinne tarvitsee 1.5e maksavan lipun ja sen saa jostain automaatista ja automaatteja on jokapuolella ja monenmoisia. Seuraava vaihe on löytää mistä se lähtee, turvaudutaan ympyrän juoksemiseen. Ei tunnu toimivan, pakko kysyä infosta. Raiteet löytyi ja mahduttiin laitteeseen sisään seisomaan, enää tarvitsee osata poistua oikealla pysäkillä. Eli tässä. Paljon kivempi paikka kuin keskusta.

Koska matkaa ei vaikuttanut olevan paljon jäljellä, päätimme kävellä loput ja säästää bussikuluissa. Vähän ajan kuluttua alkoi satamaan, etsiydyimme suojaan ja odottelimme josko sade loppuisi. Eipä tuntunut tekevän niin, joten takit ja sadesuojat päälle ja kävelemään. Vähän alkoi mietityttämään telttailun mielekkyys, ensimmäinen päivä kun on satanut ja päätetään nukkua pihalla. Noh, ainakin on halpaa.

Ympäristö alkoi muuttua maaseutumaisemmaksi hiljalleen, sade hiljeni ja loppui hiljalleen. Löysimme jopa opaskartan josta telttapaikan tarkka sijainti selvisi. Kohtalaisen pitkän kävelyn jälkeen löysimme telttapaikan ja selvisi että se maksaa yhteensä 11e. Reilua säästöä siis hostelleihin verrattuna.

Leirintäalueella Brysselin periferiassa
Leirintäalueella Brysselin periferiassa

Teltan pystytettyämme lähdimme tutkimaan kylää. Löysimme pääkadun varrelle jalkakäytäville majoittuneen tivolin. Oli karusellia ja ammuntaa ja ongintaa ja törmäilyautoja sekä tietenkin kaikenlaista syötävää. Karkkikärry, friteerauskärry ja paistokärry. Tommi valitsi hampurilaisen, Antti päätti säästää ja minä yritin epätoivoisesti valita friteerattujen kanankoipien, nugettejen, jättimäisten lihapullien ja ties minkä muiden vaihtoehtojen väliltä. Lopulta otin jonkin 20cm pitkän kalapuikkomaisen kanatikun ranskalaisilla. Antin taktiikka oli ilmeisesti onnistunut, sillä jäi reippaasti ranskalaisia sinnekin asti. Tommin hampurilainen sitten taas oli pettymys, kylmän sämpylän väliin nakattu jauhelihapihvi, sinappia ja paistettua sipulia, hintaa 23 minun annoksen hinnasta. Bongatiin melko varmasti paikallisia partiolaisiakin, tuskin kellään muulla olisi partiopaitaa muistuttavaa kauluspaitaa, pillinarua ja shortseja.

Takaisin palattuamme alkoi satamaan. Mentiin telttaan viettämään aikaa, kello oli jotain neljä. Herättiin yhdeltätoista, kömmittiin pusseihin ja herättiin yhdeksältä. Yhteensä 17 tuntia, ilmeisesti oli vähän univelkaa…

Aamulla suunnistimme kaupan kautta asemalle, tavoitteenamme päästä Pariisiin.

« Brysseliin saapuminen Pariisin ensimmäinen »