Aseman heräilyn seuraamisen jälkeen (roskien lakaisijat, lattian pesukoneen ajajan pujottelu rinkkojen ympäri, hermostuneena ympäriinsä pyörivä japanilainen odottelemassa tupakkakioskin aukeamista) lähdimme vihdoinkin eteenpäin. Paikallisjuna oli tullessaan täynnä mutta tyhjentyi nopeasti kiireisistä ihmisistä. Matkalla maisemat olivat todella mahtavat, jylhiä puiden peittämiä vuoria satunnaisine asumuksineen ja satunnaisempine jokineen vilisi molemmin puolin junaa, pilvet kumpusivat laaksoista tai peittivät huippuja. Näkyipä matkalla yksi linnakin jyrkkärinteisen kukkulan päällä.
Perillä oli sen verran viileä että piti ihan pitkät paidat pukea. Koska turisti-infoa ei näkynyt lähdimme harhailemaan kaupungille. Kylteistä huomasi että oltiin turistikeskuksessa, majoituksiin viittaavia kylttejä oli joka kadun kulmassa uusia, yhteensä monta kymmentä. Onneksi varsinainen sesonki on talvi laskettelijoineen. Info löytyi kylän keskeltä ja kartta kertoi kahdesta leirintäalueesta. Järven pohjoispäässä sijaitseva näytti olevan rannemmalla kuin eteläpäinen kilpailijansa, joten suuntasimme sinne. Hinnat olivat aavistuksen halvemmat kuin edellisissä paikoissa, palvelut ihan perustasoa, uima-allasta ei mutta vuoristojärvi teki sen enemmän kuin tarpeettomaksi.
Majoittumisen jälkeen söimme vähän ja suuntasimme kauppaan parin kilometrin päähän. Löytyi mm-erikoistarjous, 2.5 litran pulloissa kaksi cocacola companyn juomaa hintaan 2.60. Milkan suklaa maksoi 59 senttiä per 100g levy.
Leirissä syönnin jälkeen lähdimme tutkimaan vuoria. Lähin polku minkä turistikartasta löysimme kiipesi 1600 metriin, järven pinnan korkeus oli 780, joten ihan riittävästi nousua oli luvassa. Suoraa polkua ei yllättäen mennyt, vaan kapea kiertelevä tie oli rakennettu hissien huoltoa varten. Muutamat pienet tukkirekat ajoivat ohitsemme, joistain kohti oli avohakattu metsää.
Oli hiki ja vettä kului, joten loppumatkasta lähdettiin suoraan laskettelurinnettä pitkin eikä jaksettu mutkitella tietä tai polkua. Rinne oli jyrkkä ja ruohikkoinen, välistä seurattiin polkuja ja välistä kiivettiin omaa reittiä. Kun rinnettä oli kolmasosa jäljellä alkoi tihkuttamaan ja pian kuului myös ukkosta. Antin oli ihan pakko päästä ylös asti, joten minä ja Tommi jäätiin odottamaan. Sade tiheni vähän, kuului jotain huutoa ja kohta Antti palasi varovaisesti pomppien alas. Oli päässyt ylös asti, mutta ei ollut vielä korkein kohta.
Paluumatka sujui nopeammin, suunnattiin tielle jottei tarvinnut sivuttain pujotella koko aikaa. Tie tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan ja jalat alkoivat väsymään, vaikka ei alamäkeen laskeminen nyt raskasta ole. Polkupyörä olisi ollut loistava asia. Kauppa oli kehdannut mennä kiinni niin ei saatu mitään hyvää. Teltalla huomattiin että yhtä pysähdystä lukuun ottamatta oltiin tultu koko matka huipulta yhtä kyytiä ja aikaa oli mennyt yhteensä kuusi tuntia. Edellisenä yönä ei oltu nukuttu juurikaan, ja nyt oltiin valvottu jo noin 19 tuntia, joten nopeiden iltatoimien jälkeen mentiin nukkumaan siinä yhdeltätoista.