Aamuaurinko herätti meidät taas tukahduttavalla lämmöllään. Aamuisten puuhien jälkeen löysimme paremman paikan teltalle ja muutimme sinne. Puiden varjossa paikallaan istuessa ei hikoiluttanut ihan niin paljoa. Bussilippujen oston ja odottelun jälkeen kello oli jo ihan reilusti, jotain yksi.
Kaupungissa kanaalien vesi oli vaalean turkoosia ja sameaa. Siltoja oli paljon ja niin oli umpikujiakin. Vesibusseja ja pienempiäkin veneitä ajeli kanaaleissa. Lähdettiin kiertelemään päämäärättömästi pikkukatuja etsien kaikkea mielenkiintoista, kuten juomista tai tuliaisia. Venetsialaisten vastaisku roomalaisten pappikalenterille oli gondolieerikalenteri, joka kojussa myytiin koristeellisia kipsinaamioita ja paitoja joissa luki Venetsia oli vaikka millaisia.
Tarpeeksi kauan käveltyämme ei enää tiedetty missä oltiin, joten piti kävellä vielä lisää että löytyi kartalta tunnistettava paikka. Käytiin syömässä kaksi pitsaa, summassa valittuina toisessa oli punakaalia ja toisessa nakinpaloja. Asemalta selviteltiin huomiselle junavuoroja Itävaltaan, melko lupaava yöjuna Wieniin löytyi, mutta koska karttaa ei ollut ei vielä osattu sanoa minne kannattaa tähdätä. Ruokakaupasta löytyi 60 sentin hintainen, litran kokoinen pahvipurkki, TinQ niminen valkoviini. Eivät voineet olla ostamatta. Sitten juoksimme bussille vain kuullaksemme että se lähtee puolentunnin päästä.
Tuskaisen kuuman odottelun jälkeen päästiin vihdoin takaisin leirintäalueelle ja altaaseen. Oltiin niin kauan että ylös tullessa alkoi jo palelemaan, vähän vaihtelua monen viikon loputtomaan kuumuuteen.
Illalla tutustuttiin naapuriteltan kahteen belgialaiseen tyttöön ja niiden saksalaisiin kavereihin. Suomen kieli kuulostaa kuulemma täysin erilaiselta kuin muut, eikä yksinkertaisen “hyvää yötä” lausuminenkaan tuntunut helpolta. Itikoita oli melkein kuin Suomessa. Yöllä kolmen aikaan tuuli ja salamoi, mutta ei sentään alkanut satamaan, muuten olisi tullut kiire ulkoteltan kanssa.