San Franciscon ensimmäinen

Internet yhteys oli pitkästä aikaa käytettävissä, tosin se ylsi vain motellin sisäpihalle. Siellähän sitä sitten istuttiin lämpimähkössä kesäyössä.

Aamulla käytiin hakemassa mersuun lisää öljyä ja pettymässä Alcatrazin varaustilanteeseen, lauantaiksi vasta pääsisi. Päästiin vihdoin eroon tyhjien pullojen lastista kun pullojenkerääjä sattui kyselemään, näytti varsin onnelliselta kun sai niitä kokonaista kolme muovikassillista.

Hostellin huone ei ollut vielä valmis, joten yritettiin viedä autoa parkkitaloon muttei kuitenkaan jätetty sitä sinne koska haluttiin vielä ajaa tavarat hostellille ja auton varastoiminen koko vuorokaudeksi oli halvempaa. Käytiin syömässä intialaisessa suht-vaan-ei-liian tulista curryä. Käytiin vielä kurkkaamassa Golden Gatea, mutta taaskin oli sumuista. Paluumatkalla lähdettiin etsimään jäätelöä ja ajeltiin lähemmäs 10 mailin lenkki gpsn perusteella.

Hostellihuone oli kiva, ensimmäistä kertaa koko matkan aikana oli jokaiselle oma sänky. Seuraavaksi jalkauduttiin kaduille, käveltiin kiinalaisen kaupunginosan kautta laitureille. Alcatraz näkyi jotenkin ja valtava kasa merileijonia makaamassa niille varatuilla lautoilla. Muut söivät jotain merenelävää sisältävää leipää ennen paluumatkaa. Meinattiin ajaa raitiovaunulla takaisin kukkulan päälle, mutta jono oli aivan liian pitkä odottaa niin kylmänä iltana, joten käveltiin takaisin. Ja hostelli tietenkin sijaitsi mäen päällä…

Karuselli pyörii
Karuselli pyörii
Karuselli pysähtyy
Karuselli pysähtyy

« Viininmaistelua Yllätysfarmi »