Helsinki-Vantaa

Seitsemältä aamulla, kolmen tunnin yöunien jälkeen. Jo kolmessa päivässä varusteet ovat ehtineet hajota useampaankin kasaan, voi vain kuvitella miten neljässä viikossa käy. Tilattuja rahoja jakava tiski löytyy, enää ei tarvitse eikä voi tehdä matkan eteen mitään, ainoastaan löytää kaksi tuntematonta samalle lennolle tulijaa.

Suunnitelmana on siis viiden viikon matka Yhdysvaltoihin sisältäen neljä viikkoa pitkän roadtripin länsirannikolla ja paluumatkalla pysähdyksen New Yorkissa. Matkan alkuperäinen idea oli ajaa Villen auto rannikolta toiselle laivaan lastattavaksi, mutta se jalostuikin lenkiksi kun suunnitelmat muuttuivat.

Suomessa ehdin vielä oppia pari asiaa ennen lähtöä. Yksittäisten, isoja kantamuksia kuljettavien matkaajien on ilmeisen helppoa löytää toisensa ilman sen suurempia suunnitelmiakaan. Vaikka matkan ostaa kahdessa osassa eri lentoyhtiöiltä, voi matkatavarat osoittaa menemään lopulliseen määränpäähän heti alusta lähtien.

Arlanda

‘Vartti etuajassa, sehän alkoi hyvin’. Vähän matkaa kävelyä ja näkyy kyltti joka sanoo että juuri meidän lennon matkustajien pitää ilmoittautua toiselle tiskille ‘rekisteröimään passi’. Tiskillä sitten sanovat jotain puuttuvista paikoista, ottavat minun ja Elinan liput ja käskevät odottamaan. Elätellään kauhukuvia että ne on myyneet enemmän paikkoja kuin koneessa on ja jättävät meidät pois, tai pistävät bisnesluokkaan. Jonkin ajan kuluttua antavat liput takaisin ja sanovat että sama teidän on odottaa omalla portilla. Pitkän jonottamisen jälkeen ottavat taas liput ja käskevät odottamaan sivussa. Koneeseen lastautuminen alkaa eikä lippuja kuulu vieläkään, tosin check-in jonossakin on vielä ihmisiä. Jonon hännän lähestyessä kuitenkin saadaan liput ja päästään koneeseen ilman sen kummempaa draamaa. Minut istutetaan vessan ja ummikon latvialaisen väliin, matka menee selkänojan näyttöä tutkiessa, maahantuloon vaadittavia kortteja täytellessä ja nukahdellessa.

Newark

Käytävän laidalla ikkunan kohdalla on pitkä rivistö rullatuoleja ja työnjohtajan näköisiä ihmisiä katsomassa kentälle ja puhumassa radioon, osa istuen ja osa selvästi jaloitellen. Mietitään ääneen että päästiin sentään maahan ja sitten nurkan takaa putkahtaa eteen passintarkastus. Huomataan että yhdellä seurueesta on yksi lappu vähemmän kuin muilla, etsitään tyhjä ja täytellään se siis. Muut pääsevät läpi tarkastuksen, tosin lopussa näyttää kestävän epäilyttävän kauan, kuuluu selittävän että kone on hidas. Minun vuoro. Lukee passin koneella, leimailee lappusia ja sitten otetaan sormenjäljet lukijalla ja kuva webkameralla. Sitten odottelua. Sanoo että kone on hidas. Juttelee vieressä istuvalle työtoverilleen, jonka asiakas odottaa myös, että kylläpä siinä taas kestää. Selittää että se silloin tällöin jumiutuu. Joku käy sanomassa että jos siinä kestää yli neljä minuuttia niin kokeile uudestaan. Passin luku, sormenjäljet ja kuva uudestaan, odottelua. Rajavartijat on melko leppoisia juttelevat kaikenlaista keskenään. Jonoa on kertynyt jo huoneellinen, ihmisiä käy kyselemässä että pitäisi päästä jatkolennolle, vastaavat ettei voi mitään. Kokeillaan skannata uudestaan. Kokeillaan käynnistää ohjelma uudestaan. Kokeillaan vanhaa ohjelmaa. Kyselevät että miten jatkolento, että onko kiire sinne, vastaan että kunhan kolmessa tunnissa tästä pääsisi. Kokeillaan vielä muutaman kerran. Ajankulusta ei tietenkään ole mitään käsitystä kun puhelin on kiinni, missään ei ole seinäkelloa eikä rannekelloa sattunut mukaan. Ehkä noin tunnin kuluttua, reilun kymmenen skannauksen jälkeen yhtäkkiä kuuluu “Ok you can go now, it went through.”

Matkatavaroita ei tarvinnut kuin kantaa muutama sata metriä tullin läpi ja jättää ne lastaajille. Elinalla oli eri lento kuin minulla ja Eskolla joten hajaannuttiin. Lippuja hommatessa ensin kokeiltiin itsepalveluautomaattia, sitten jonotettiin puolituntia ja kuultiin että pitääkin mennä heidän yhteistyökumppanilleen. No siellähän meni noin pari minuuttia itsepalvelulaitteella ja saatiin tieto että lento on myöhässä 35 min. Ruokailu hoidettiin Burger Kingissä (ateria on täällä combo). Tunnin koneiden lastauksen katselun jälkeen mentiin koneeseen, sitten rullailtiin pitkin kenttää lähemmäs tunti että päästiin lähtemään, huono sää ilmeisesti.

Seattle

Lento oli melko kauhea, koneessa oli kylmä, väsytti eikä koko kuuteen tuntiin saanut päätettyä että nukkuako vai ei. Pilkkimiseksihän se meni. Kentällä etsittiin Villeä hetkonen, puhelin lopulta paljasti että oltiin aivan eri päässä matkalaukkukarusellirakennusta. Elinan vaihto oli mennyt sään takia pitkäksi ja jättänyt Phoenixiin huomiseen asti, joten mentiikin yöksi Villen etäisten serkkujen luokse noin tunnin päähän kentästä. Matkalla kaupassa pysähtyessä päästiin ensimmäisen kerran ulos taivasalle sitten Helsinki-Vantaan.